KHO: 7-vuotiaalta vammaiselta lapselta voitiin evätä henkilökohtainen apu harrastuksiin
KHO hylkäsi hakemuksen henkilökohtaisen avun saannista 7 vuotiaan down-pojan vapaa-ajan harrastuksiin. (Kuva: Sonja Eloranta)
Seitsemän vuoden ikäiselle Downin syndrooma -diagnoosin omaavalle pojalle oli haettu vuonna 2017 vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua harrastuksiin ja vapaa-aikaan. Tuoreessa vuosikirjapäätöksessä korkein hallinto-oikeus on päätynyt kunnan ja asiaa käsitelleen Helsingin hallinto-oikeuden kanssa samalle kannalle, eli henkilökohtaista apua koskevan hakemuksen on voinut hylätä.
Kehitysvammapoliklinikan helmikuussa 2017 laatimassa kuntoutussuunnitelmassa oli todettu, että poika hyötyisi vapaa-ajan tukihenkilöstä. Viranhaltija, hallinto-oikeus ja viimeisenä lukkona KHO kuitenkin totesivat, ettei henkilökohtaiseen apuun ole tarvetta. Päätöksen perusteluissa viitattiin lapsen ikään.
-Korkein hallinto-oikeus toteaa, että vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun saamiselle ei laissa ole asetettu alaikärajaa. Lapsen avun tarpeen arvioinnissa huomioon voidaan kuitenkin ottaa lapsen vanhempien ja muiden huoltajien velvollisuus turvata lapselle hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa tarkoitetulla tavalla. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä suurempana voidaan vanhempien ja muiden huoltajien turvaamisvelvollisuutta pitää, päätöksessä todetaan.
KHO katsoi ratkaisussaan myös, että lapsella ei voida katsoa olevan riittäviä voimavaroja määrittää tarvitsemansa avun sisältöä ja toteuttamistapaa vammaispalvelulain tarkoittamalla tavalla. Edelleen lapsen oikeutta henkilökohtaiseen apuun voi rajata se, että henkilökohtaista apua ei ole tarkoitettu tilanteisiin, joissa avun tai avustamisen tarve perustuu pääosin hoivaan, hoitoon ja valvontaan.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Hallinto-oikeuden ratkaisusta korkeimpaan oikeuteen valittaneet lapsen vanhemmat olisivat halunneet asiassa kuultavan myös yhdenvertaisuusvaltuutettua, mutta KHO ei nähnyt tähän tarvetta, sillä se ei havainnut asiassa sellaisia erityispiirteitä, jotka edellyttäisivät vammaispalvelulain ohella yhdenvertaisuuslain soveltamista tai tulkintaa.
KHO:n vuosikirjapäätös kokonaisuudessaan
