Markus Hirvonen kuvattuna syksyllä 2016 keskustelemassa Kuntatalolla. Edessä Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen. (Kuva: Seppo Haavisto)

– En olisi ikinä uskonut että mihin se johtaa.

Kunnan nuorten kanssa järjestetty mopoilutapaaminen elokuussa on tuonut Juuan kunnanjohtajalle Markus Hirvoselle monta mieluisaa yllätystä, ja niistä tuorein tuli tänään.

Puheviestinnän valtakunnallinen tieteellinen yhdistys Prologos ry myönsi Hirvoselle mopomiitin ansioista Vuoden vuorovaikutusteko -tunnustuksen.

Lasten kanssa iltapuuroa syödessä päähänpistona mieleen tullut ja pian Facebookissa jaettu ajatus nuorten kohtaamisesta mopon selässä johti tapahtumaan, joka sai laajan valtakunnallisen huomion ja loi kunnanjohtajan ja nuorten välille harvinaisen mutkattoman yhteyden.

– Yhteys on jäänyt. Kuka tahansa tulee mopolla vastaan, käsi on jo pitkältä pystyssä ja aina vaihdetaan muutama ajatus, kun nähdään kylillä, Hirvonen kertoo Kuntalehdelle.

– Lisäksi Facebook-ryhmissä ja WhatsApp-ryhmissä on jatkuvasti keskustelua eri aiheista. Mopojen ympärillä toki mutta kaikkea muutakin siellä keskustellaan.

”Innovatiiviinen teko”

Prologoksen mukaan Hirvosen kekseliäisyyden ansiona on, että valtakunnallisestikin uutisoidun tapauksen avulla ihmisten on ollut mahdollista nähdä mopoilla rälläävät teinipojat muussa valossa kuin häirikköinä.

”Hirvonen osoittaa teollaan luottamusta siihen, että nuorissa on tulevaisuus. Nuoriin kannattaisi suhtautua kuunnellen ja yhdenvertaisina kansalaisina muiden kanssa, jos halutaan pitää heidät yhteiskunnan jäseninä. Valittu teko on johtokunnan mukaan innovatiivinen sekä puhutteleva ja tekee kunniaa vuorovaikutukselle”, perusteluissa todetaan.

Markus Hirvonen nuorten ympäröimänä mopon selässä edessä oikealla. (Kuva: Elina Hirvonen)

 

Vuorovaikutuksen merkitys kasvussa

Kunnanjohtajan roolia yhteisöllisyyden luojana ja ylläpitäjänä tulevaisuuden kunnassa on korostutettu usein.

Tulevaisuuden kunnan mahdollisuuksia ja riskejä kartoittaneessa Tulevaisuuden kunta -teoksessa yhteisöllisyys luetaan mahdollisuuksiin ja jopa kunnan elinehtoihin. Tässä vuorovaikutus on avainasemassa.

– Vuorovaikutus kuntalaisten kanssa on korostumassa koko ajan. Heidän elinympäristöäänhän tässä rakennetaan. Sitä ei voi tehdä ylhäältä päin määräten vaan keskustellen, Hirvonen näkee.

Hän muistuttaa, että yksi tapa ei toimi, vaan on löydettävä eri ikäluokille ja eri kuntalaisille sopivat kanavat. Nuoret ovat usein se ryhmä, joka on vaikea tavoittaa, Hirvonen muistuttaa.

Hän pyrkii kehittämään vuorovaikutusta systemaattisesti.

– Siinä on kaikki keinot käytössä. Käydään tilaisuuksissa, ollaan sosiaalisessa mediassa, ajellaan mopolla, käydään puistoissa juttelemassa ihmisten kanssa. Kaikin keinoin pyrin saamaan irti sen, mitä meidän väestölle kuuluu.

Tärkeintä on arkinen kohtaaminen

Hirvonen sanoo, että hänellä on jo mielessä jotakin uusia tempauksia vuorovaikutuksen edistämiseksi.

Jo viime vuonna Hirvonen sai valtakunnallista julkisuutta, kun hän ilmoitti, että Juuan kunnan työntekijät käyttävät kilpailukykysopimuksen tuoman työajan lisäyksen liikuntaan.

Julkisesta tunnustuksesta ja huomiosta on se hyöty, että ihmiset tulevat hanakammin juttusille ja verkostot laajenevat, Hirvonen kertoo.

Juuan kunnan vuorovaikutuksen kehittäminen ei kuitenkaan jää yksin kunnanjohtajan harteille, vaan vastuu on laajempi. Arkipäiväinen ihmisten kohtaaminen eri yhteyksissä on tärkeää, ja esimerkiksi sillä on suuri merkitys miten työntekijät viestivät kunnantalolta ulospäin, kunnanjohtaja sanoo.

– Jokainen heistä on kunnan mainos.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Hieno ja edistyksellinen kannanotto nuorisoyhteistyöstä, johon osallistui myös valtuuston puheenjohtaja monkilla. Asia saanut hyvää henkilö ja kunta mainintaa. Mutta koska kerrotaan miten kunta toteuttanut ja parantanut nuorille tilaisuuden tavotteita.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä