Oulun kaupunginjohtajan Päivi Laajalan seuraajaksi haki 13 ihmistä. Kaupunginvaltuuston ryhmien puheenjohtajat päättävät maanantaina, laitetaanko kaupunginjohtajan virka uudelleen hakuun.

Kunnanjohtajiksi haluavien vähäinen määrä huolestuttaa Suomen kuntajohtajat ry:n puheenjohtajaa Rinna Ikola-Norrbackaa

–Olen huolissani siitä, että edes kaupunkitason johtajapaikat eivät kiinnosta hakijoita, Ikola-Norrbacka sanoo. 

Hamina, Järvenpää, Nurmes ja Outokumpu kertoivat tällä viikolla jatkavansa kaupunginjohtajan viran hakuaikaa. 

Asikkalan kunnanjohtajana toimiva Ikola-Norrbacka löytää kolme todennäköistä syytä sille, miksi kuntien johtoon ei ole tunkua.  

–Hakijat eivät halua laittaa itseään likoon, jos heillä on sellainen käsitys, että avoinna olevaan paikkaan on jo olemassa vahva hakija kunnan sisältä. 

Hakuprosessin julkisuus on toinen seikka, joka suitsii hakijamääriä. 

–Hakemus antaa signaalin siihen kuntaan, jossa olet töissä, että olet menossa eteenpäin ja se aiheuttaa usein turhaa epäluottamusta, Ikola-Norrbacka sanoo. 

Häntä harmittaa, että kollegat joutuvat usein perustelemaan sitä, miksi he ovat kiinnostuneita edistämään omaa uraansa.  

Kolmas hakijamääriä rajoittava tekijä liittyy konsulttien runsaaseen käyttöön, Ikola-Norrbacka arvioi. 

–Hakuvaiheessa monia mietityttää, keitä tulee mukaan suostumismenettelyn kautta, ja siksi osa hakijoista saattaa jäädä odottamaan toista hakukierrosta. 

”Oulussa rima oli korkealla”

Oulussa keskiviikkona päättyneen kaupunginjohtajahaun saalis oli vieläkin laihempi kuin hakuaikaa jo jatkaneiden Haminan ja Nurmeksen.

Pohjois-Pohjanmaan keskuskaupungin johtoon haki vain 13 ihmistä. 

–Vähän laajempaa osanottoa tähän kisaan kyllä odotettiin. Hakijoiden joukossa on kuitenkin useampia kelpoisia, toteaa Oulun kaupungin hallintojohtaja Ari Heikkinen

Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajan Mirja Vehkaperän, kesk. mukaan hakijamäärää voi pitää vaisuna, mutta siihen on syynsä. 

–Tilanteeseen vaikutti se, että nykyinen kaupunginjohtaja Päivi Laajala kertoi avoimesti harkitsevansa jatkokautta. Päivi on pidetty ja hän on hoitanut tehtävänsä hyvin. 

Laajala ei lopulta hakenut virkaa. Kiinnostusta Oulun kaupunginjohtajaksi on kuitenkin ollut laajemmin kuin mitä hakijoiden määrä antaa ymmärtää, Vehkaperä sanoo. 

–Taustalla on kyllä ollut kiinnostusta, mutta rima on ollut korkealla. Lähtötilanne ei kuitenkaan houkutellut enempää ihmisiä hakemaan. 

Oulun kaupunginvaltuuston ryhmien puheenjohtajat kokoontuvat maanantaina päättämään jatkotoimista kaupunginjohtajahaussa. Vehkaperän mukaan vaihtoehtoja on kolme. 

–Joko etenemme näiden hakijoiden kanssa, laitamme paikan uudelleen hakuun tai pyydämme suostumusta joltain sopivaksi katsomaltamme henkilöltä.

Korjattu 7.10. kello 13.20 Rinna Ikola-Norrbackan nimi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Jos Oulun Päivi Laajala on ollut hyvä ja pidetty, miksi ette te Oulun luottamushenkilöt ole pyytäneet häntä jatkamaan? Onhan se melko nöyryyttävää, jos joutuu hakemaan virkaan, jota on hyvin hoitanut.

    Hakujen julkisuus vaikuttaa ilman muuta kielteisesti. Kunnissa muut johtavat viranhaltijat saavat pyrkiä uralla eteenpäin ja jopa asua muualla, mutta kuntajohtajalla on rautapallo jalassa ja mielensäpahoittajat niskassa. Kuka fiksu viitsii näillä ehdoilla laittaa itsensä likoon työhön, jossa olet kiinni 24/7/365?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä