Kuva: Ville Miettinen
Kittilän kuntapäättäjät kokoontuvat ainakin seuraaviin kokouksiinsa ilman VM:n virasta pidättämiä luottamushenkilöitä.

Kittilä noudattaa valtiovarainministeriön päätöstä pidättää osa kunnan luottamushenkilöistä virasta, vaikka se on valittanut päätöksestä, katsonut asiaa koskevan lain perustuslain vastaiseksi ja pitää virastapidättämispäätöksen tehnyttä ministeriötä esteellisenä asiasta päättämään. Päätös on Kittilän näkemyksen mukaan syntynyt puutteellisesti valmisteltuna ja harkintavaltaa väärin käyttäen.

Kittilä on myös pyytänyt Pohjois-Suomen hallinto-oikeutta keskeyttämään päätöksen toimeenpanon. Kunta aikoo kuitenkin toimia päätöksen mukaan.

– Ilman muuta, sanoo Kittilän vt. kunnanjohtaja Sanna Ylinampa.

– Se on voimassaoleva päätös ja kunta elää sen mukaan.

VM pidätti 20 Kittilän luottamushenkilöä luottamustoimen hoitamisesta kunnes heidän virkarikoksista saamansa syytteet on ratkaistu. Ministeriö myös määräsi, että päätös pannaan heti täytäntöön.

Kittilän kunta sekä useat yksityishenkilöt ovat valittaneet valtiovarainministeriön päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Samalla kunta pyysi, että päätöksen toimeenpano keskeytetään.

Hallinto-oikeus on pyytänyt ministeriöltä lausuntoa valituksesta. Lausunnon määräaika on 20.8.

Hallinto-oikeudelta ei ole odotettavissa päätöstä myöskään toimeenpanon keskeyttämisestä sitä ennen, sanoo hallinto-oikeustuomari Anna-Kaisa Marski.

– Ratkaisemme asian sitten kun meillä on tarpeelliset lausunnot.

Kittilän kunnanhallituksen on määrä kokoontua 14.8. ja valtuuston 20.8.

Kunnan verkkosivuilla kunnanvaltuuston ja -hallituksen kokoonpanot esitellään väliaikaisessa muodossa ja viitataan vireillä olevaan asiaan. Virasta pidätetyt eivät näy kokoonpanossa.

Eero Karisto
Eero Karisto
eero.karisto@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. On kohtuullista, että oikeudenkäynti riippumattomassa tuomioistuimessa on viimein vireillä! Oikeudenkäynnillä tulee olemaan yleistä merkitystä kuntien itsehallinnon institutionaaliseen asemaan valtiossa.
    Ministeriön hallintopäätös syntyi poliittisessa prosessissa poikkeuksellisen ja vuosia kestäneen julkisen rummutuksen seurauksena. Yleinen luottamus kuntien toimintaan on mitä ilmeisemmin kärsinyt.
    Riippumattomien kunnan lainvalvontaviranomaisten rinnalle säädettiin ministeriölle hallinnollista valvontavaltaa. Lainsäädäntöhanketta pohjusti runsas kielteinen Kittilän julkisuus.
    Perustuslakivaliokunnassa lex Kittilän käsittely oli ministeriön ja kahden professoriasiantuntijan julkisten ennakollisten kannanottojen paineistama. Lex Kittilän oikeutusta moni viranomaislausunto ja asiantuntija epäili lainvalmistelussa.
    Kunta sekä hyllytetyt luottamushenkilöt käyttävät valitusoikeuttaan ja puolustautuvat oikeudessa ensi kertaa nelivuotisen julkisen ”lynkkauksen” jälkeen.
    Valituksissa voi hyvin nähdä runnotun kuntakuvan ja oman maineen pelastamisen ohella kuntien itsehallinnon puolustamisen eetosta? Päätös koskettaa kuntien itsehallinnon ”pyhiä”; poliittisia voimasuhteita, kunnan yleishallintoa ja vaaliviran koskemattomuutta.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*