Alueen asukkaat innostuivat nimen keksimiseen. Nimikisaan tuli lähes 500 ehdotusta.

Kuinka tulevat hyvinvointialueet sote-uudistuksen jälkeen alkavat nimetä itseään? Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä kertoo, että sosiaali- ja terveyspalveluja tuotetaan nimellä Päijät-Sote. Verkossa palvelut löytyvät vastedes osoitteesta päijät-sote.fi.

Nimi on yhtenäinen myös mobiilipalveluna, sillä verkkosivuilla on linkki Päijät-Sote-sovelluksen lataukseen, ja mobiilisovelluksen nimi on niin ikään Päijät-Sote. Sen tosin joutuu teknisistä syistä lataamaan sovelluskaupasta ensin OmaMehiläisen kautta.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tuottaa alueensa palvelut yhdessä Mehiläisen kanssa. Yhteisyritys perustettiin alkusyksystä vilkkaan keskustelun jälkeen.

Uusi nimi on syksyllä järjestetyn julkisen nimikilpailun satoa. Hyvinvointiyhtymä kertoo tiedotteessaan, että kisaan tuli lähes viisisataa ehdotusta. Ennen nimen valintaa kokoontui pieni asukasraati, jossa nimen luontevuutta testattiin.

Päijät-Soteen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki, Pukkila ja Sysmä.

Sote-nimi kelpaa myös Kotukselle

Hyvinvointialueiden nimet ovat herättäneet julkista keskustelua erityisesti sen jälkeen, kun tulevat sote-alueet nimettiin hyvinvointialueiksi.

Kotimaisten kielten keskus (Kotus) ilmoitti omassa lausunnossaan, että sote-lyhenne kävisi Kotukselle hyvin ainakin väliaikaisena nimenä. Lyhenteitä ei yleensä käytetä virallisina niminä, mutta koska sote-nimi on tuttu, se kävisi.

Hyvinvointi-termiä Kotus pitää ongelmallisena, koska se voi tuntua vähättelevältä. Kaikki hyvinvointialueen asukkaat eivät välttämättä voi hyvin.

Lisäksi yksityiset yritykset käyttävät hyvinvointi-nimeä niin kauneudenhoito- kuin kuntosalipalveluissaan.

Kuntalehti kertoi aiemmin, kuinka Kotuksen erityisasiantuntija Ulla Onkamo on koonnut kirjavaa terveyskeskustermistöä Kielikello-julkaisuun. Siinä selvisi muun muassa, että Porissa toimii Sote-keskus Cotton ja Sodankylässä Hyvinvointikeskus Sopukka. Yksityisellä puolella toimii esimerkiksi Hyvinvointikeskus Valolinna Heinolassa.

Lue lisää Sotea, hyteä vai kumpaakin? – ”Kolmas sektori on nyt koko soten historiassa parhaiten otettu huomioon”

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Onko mitään mahdollisuutta saada Salpakankaan terveysaseman asioita kuntoon. Se on aivan mahdotonta, lääkäri aikoja saa kahden kuukauden päästä, pääsis vaikka lähetteellä keskussairaalaan. Lääkärin aika heinäkuussa ja sitten lähtee lomalle. Polvi on ollut kipeä monta kuukautta pitäis kuvata. Salpakankaan terveyskeskus on aivan rappiolla?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä