Siun soten palveluntuotantosuunnitelmassa on merkitty laajan palvelun sote-asema Lieksan lisäksi mm. Outokumpuun. Kuvassa Outokummun terveyskeskus. (Kuva: Ville Miettinen)

Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen puolustaa kuntayhtymän yt-neuvotteluissa linjattuja säästötoimenpide-esityksiä.

Lieksa on ilmoittanut, että se ei hyväksy toimenpiteisiin kuuluvaa perusterveydenhuollon ilta- ja viikonloppupäivystyksen lakkauttamista kaupungissa.

Lieksa haluaa säilyttää palvelut Siun soten kanssa neuvottelemalla mutta on väläyttänyt myös kuntayhtymästä irtautumista ja palvelujen palauttamista kaupungin omalle järjestämisvastuulle.

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen toteaa Kuntalehdelle, että lähipalvelujen vähentäminen on vastoin niitä tavoitteita, joiden mukaan Siun sote perustettiin vuonna 2017.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Ilkka Pirskasen mukaan kuntayhtymä on toiminut sopimusten mukaan. Kun kuntayhtymä perustettiin, millekään kunnalle ei annettu erityislupauksia tai linjauksia, mitä palveluja missäkin on, hän sanoo.

– Siun sotea perustettaessa puhuttiin aika väljästi, että lähipalvelut säilytetään ja viitattiin suunnitteluvaiheessa esitettyyn ns. tikkatauludiaan. Tältäkään osin tuossa diassa esitettyä mallia ei Siun sote ole rikkonut. Mutta sellainen päätös on oikeasti, missä Siun soten valtuusto on tehnyt palveluntuotantosuunnitelman ja käytännössä siinä linjaa palveluverkon, ja sitä kyllä noudatetaan.

– Päätöksessä on Lieksaan merkitty laajan palvelun sosiaali- ja terveysasema, niin kuin Nurmekseen ja Kiteelle ja Liperiin ja Ilomantsiin ja Outokumpuun ja Joensuuhun. Siinä on määritelty, mitä palveluja milläkin terveysasemalla on, ja sitä toki noudatetaan.

Kunnat antaneet vastuun Siun sotelle

Pirskanen muistuttaa, että kunnat ovat antaneet Siun sotelle vastuun järjestää ja tuottaa palveluja.

– Kuntalaista kun katsoo, järjestämisvastuu antaa kuntayhtymälle päätösvallan siitä, mitä palveluja ja missä laajuudessa missäkin järjestetään.

– Toki haluamme käydä hyvää dialogia omistajakuntien kanssa.

Toimitusjohtaja muistuttaa, että Siun soten koko yt-neuvottelutulos on rakennettu siten, että voidaan säästää 20 miljoonaa euroa niin, että se näkyy mahdollisimman vähän asiakkaalle.

Pirskanen toivoo suhteellisuudentajua asian käsittelyyn. Lieksan kohdalla on hänen mielestään tullut kärpäsestä härkänen. Ilta- ja viikonloppupäivystyksen osuus yt-neuvottelutuloksessa ja kaupungin sote-menoissa ei ole läheskään niin suuri, kuin syntyneestä keskustelusta voisi Pirskasen mukaan päätellä.

– Problematiikka saattaa liittyä siihen, että kunnat katsoo näitä asioita myös elinvoimapolitiikan näkökulmasta. Kun arvioidaan esimerkiksi sitä, mikä vaikutus iltavastaanotolla on ja puhutaan jopa siitä, vaarantaako se ihmishenkiä, niin ei varmasti vaaranna. Nykyaikainen ensihoito pystyy tekemään ihmishengen pelastamisen näkökulmasta kaikki ne asiat, mitä terveyskeskuskin pystyy.

Pohjois-Karjalassa toteutuu Siun soten myötä valtakunnan tasolla suunniteltu sote-uudistus jo käytännössä, Pirskanen muistuttaa.

Se tarkoittaa myös hyötyjen ottamista irti palvelurakenteesta, ja osa sitä ovat päättyneet yt-neuvottelut ja niissä linjatut toimenpiteet.

– Päällekkäisyyksiä, mitä kunnilla on ollut, karsitaan. Ainakin meidän organisaation osalta uskallan sanoa, että sitä on tehty nimenomaan asiakaslähtöisesti, ja mietitty, miten kansalaiselle turvataan parhaat mahdolliset palvelut.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Ilkka Pirskanen pois Siunsoten johdosta vaikka luottamuspulaan vedoten. Mies on ison rahan renki ja kylmä bisnesmies. Jo pankkiuran aikana hän harhautti asiakkaita. Hirveä tyyppi. Tarvittaessa kerron omat kokemukseni hänen toiminnastaan Outokummun Säästöpankin rahoituspäällikkönä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*