Kuva: Ville Miettinen
Sosiaali- ja terveysministeriössä pohdotaan sote-uudistuksen rahoitusratkaisua.

Sote-maakuntauudistuksessa siirtyy kunnilta maakunnille laskennallista rahoitusta 19,2 miljardia euroa, sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrotaan. Siirron kuntakohtaisia vaikutuksia saadaan kuitenkin odottaa vielä kuukausia, sanoo STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila Kuntalehdelle.

Sote-uudistuksen johtoryhmä käsitteli rahoitus- ja laina-asioita kokouksessaan maanantaina.

Kunnissa odotetaan kiivaasti tietoa sote-uudistuksen taloudellisista vaikutuksista. Kuntaliiton yhteysjohtaja Lauri Lamminmäki epäili Kuntalehden haastattelussa ”taivaan repeävän”, kun kuntakohtaiset laskelmat tuodaan pöytään.

Laskelmia on tehty, mutta konkretiaa ei ole vielä kuntakohtaisesti tarjolla. Varhilan mukaan ministeriössä on tehty alustavia kunta- ja maakuntakohtaisia laskelmia soten rahoitusvaikutuksista. Lisäksi on pohdittu, miten kuntakohtaisia eroja tasataan ja miten maakuntakohtaisia eroja tasataan.

-Ne ovat ihan alustavia vedoksia. Tämä vaatii vielä aika paljon jatkotyötä, ennen kuin ne ovat ministerien pöydällä linjattavana.

-Puhutaan varmaan parista kuukaudesta, Varhila viittaa laskelmien julkistamisesta.

Poliittisia linjauksia ei ole rahoitusratkaisusta ei  Varhilan mukaan vielä ole. Ministeriön virkatyönä on tehty erilaisia rahoitusskenaarioita ja koelaskelmalukuja. Näitä on tehty erityisesti siitä, mikä vaikutus on Uudenmaan jakautumisella viiteen alueeseen.

Talousvaikutusten selvittämiseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa on tutkittu palvelutarvekriteereitä. Tavoite on, että kriteerit kulkisivat mukana ja reaaliaikaisemmin, ja että ne huomioisivat sairastavuuden lisäksi myös sosioekonomiset tekijät.

– Tutkimusraportti julkistetaan muutaaman viikon päästä, Varhila sanoo.

– Keskustelua käytiin siitä, mitä ministeriryhmälle esitetään linjattavaksi. Sinänsä mitään ratkaisua meillä ei vielä ole. Sitä valmistelemme ja haemme.

Hyte vaatii rahaa

Edellisen uudistuksen valmistelun mallin mukaisesti valtionosuuskriteereihin on tulossa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen (hyte) kerroin.

Kertoimen tarkoituksena olisi kannustaa ja tukea kuntia ja maakuntia toteuttamaan sellaisia toimia, jotka edistävät asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä. Kertoimella voisi vaikuttaa myös kansansairauksien ehkäisyyn, ikääntyvän väestön toimintakyvyn edistämiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn sekä sosiaalisen hyvinvoinnin ja työllistymisen edistämiseen.

Kirsi Varhilan mukaan hyte-kerroin on tulossa sekä kuntien että maakuntien valtionosuuskriteereihin.

Hyte-kertoimet olivat mukana myös Sipilän hallituksen sote-uudistussuunnitelmissa. Tuolloin toimintaa kuvaavia indikaattoreita oli 29. Nyt indikaattorien määrää pyritään pienentämään yhdistämällä niitä, Varhila sanoo.

Hän toteaa hyteen käytettävissä olevan rahamäärän olevan ”aika pieni”

– Tahtotila virkakunnalla on, että hyte-kertoimeen voitaisiin satsata enemmän rahaa ja sillä hakea pitkäaikaista vaikuttavauutta ennalta ehkäisevien palvelujen kautta. Haaste tässä tulee siitä, että vaalikausi on neljä vuotta, ja ne päätökset, jotka poliittiset päätöksentekijät tekee, niistä pitäisi tulla se tuloskin ulos.

Lue myös: Soten rahoitusratkaisua ja sen kuntavaikutuksia odotetaan – Vantaan Viljanen: Suuret kaupungit voivat menettää eniten

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä