Jyväskylässä aikeet etsiä vähemmistöomistaja Alva-yhtiöt Oy:lle tyssäsi, kun vesihuolto haluttiin pitää visusti omissa käsissä. (Kuva: Pekka Moliis)

Jyväskylässä vihellettiin peli poikki energia- ja vesihuollosta vastaavan Alva-yhtiöt Oy:n vähemmistöomistusosuuden myynnin suhteen. Kaupunginhallitus käynnisti joulukuussa selvityksen, jonka tavoitteena oli löytää pitkäaikainen vähemmistöomistajakumppani. Samalla kaupunki olisi saanut vähemmistöosuuden myynnistä lisää pelimerkkejä kaupungin talouden rattaisiin.

Maanantaina kaupunginhallitus löi kuitenkin pisteen vähemmistöosuuden myynnille. Valmistelun aikana oli käynyt selväksi, ettei mahdollisella vähemmistöosuuden myyntiesityksellä ole edellytyksiä menestyä Jyväskylän kaupungin päätöksenteossa. Asia herätti suuria intohimoja julkisuudessa.

-Keskustelu lähti melkoiselle laukalle. Meidän myyntiaikeitamme verrattiin muun muassa Thatcherin hallituksen toimiin ja verkkoyhtiö Carunaan. Saatiin jopa ohjeita siitä, ettei saa myydä pohjavettä. Sitähän emme olisi voineet edes tehdä, kun emme pohjavettä omista. Enemmistöomistuksen säilyttämällä olisimme pystyneet estämään esitettyjen kauhuskenaarioiden syntymisen, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto muistuttaa.

-Kuntia ja kaupunkeja tunnutaan pitävän hieman vähälahjaisina omistajina. Tämän keskustelun aikana tuntui siltä, ettei me kunnissa ymmärretä taloudesta ja omistajuudesta yhtään mitään, Koivisto kritisoi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Paljon muutakin kuin vesihuolto

Vesi-sanalla oli suuri rooli selvityksestä uutisoitaessa. Vesimonopolin myyntiaikeet tyrmättiin useilta eri tahoilta ja asiantuntijoita riitti.

-Vesihuolto sai keskustelun asiasta väärille urille. Vesihuollon osuus on noin neljännes yhtiön liikevaihdosta, mutta koko ajan puhuttiin vain vedestä ja vesihuollon myynnistä. Ja kun se myrsky vesilasissa yltyi ja vesi tuli hyökyaaltona yli laidan, niin emme me pärjänneet kaupunkina siinä keskustelussa, Koivisto tunnustaa.

Viime keväänä Kajaani ja Sotkamo myivät kolmanneksen energiayhtiö Loiste Oy:n osakkeista vähemmistöomistajalle. Kaupan jälkeen Kajaanin kaupungin omistusosuus Loiste Oy:ssä on 50,1 prosenttia ja Sotkamon kunnan 16. Kunnat saivat osakkeistaan 200 miljoonaa euroa.

-Alvan vähemmistö-osuuden myynti olisi ollut hyvin samantyylinen tapaus. Olisimme myyneet 30-40 prosentin osuuden yhtiöstä ja säilyttäneet enemmistöomistajuuden ja päätösvallan yhtiössä. Prosessin aikana benchmarkkasimme muun muassa Kajaanin tapausta, Koivisto kertoo.

Rahoille olisi ollut käyttöä

Selvitykseen käytettiin syksystä 2019 lähtien noin 50 000 euroa. Se, minkä verran vähemmistöosakkuudesta olisi kahisevaa kaupungin kassaan tullut, jää salaisuudeksi. Tosin joku matemaatikko voi senkin laskea kaupunginjohtajan kommenttien perusteella.

-Mitään euromääriä en lähde tässä kertomaan, mutta järkevästi ja turvallisesti sijoitettuna vähemmistöosuuden myynnistä saadut varat olisivat voineet tuottaa kaupungille joka vuosi summan, jonka vaikutus kaupungin talouteen olisi ollut helposti veroprosentin luokkaa, Timo Koivisto arvioi.

Jos kauppa olisi saatu päätökseen vietyä, niin Jyväskylässä olisi turvauduttu saatujen pääomien sijoittamisessa ammattilaisten apuun.

-Kunnatkin voivat käyttää asiantuntijoita apuna sijoittamisessa. Mitä olen jutellut esimerkiksi Espoon ja Joensuun kollegoiden kanssa, niin molemmat kaupungit ovat saaneet hyvän tuoton niille varoille, jotka ne ovat saaneet energiaomistustensa myynnistä, Koivisto toteaa.

Ja mitä olisi voitu kaupunkiorganisaation puolelta tehdä toisin, jotta viesti olisi mennyt paremmin läpi suunnitelmista?

-Yhdestäkään haastattelusta ei kieltäydytty ja olimme aktiivisia myös sosiaalisessa mediassa. Mutta totta kai pitää katsoa peiliin ja myöntää, ettemme pärjänneet keskustelussa lainkaan,  kaupunginjohtaja Timo Koivisto pohdiskelee.

 

EDIT 11.2. klo 13.13 Muokattu viimeisen kappaleen sitaattia.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Yksityinen sijoittaja vähemmistöomistajanakaan ei tyydy mihinkään kahden prosentin tuottoon. Kyllä siihen saa pistää nollan perään.
    Kyse oli pikemminkin myrkystä vesilasissa. Sähköiskujahan saadaan jatkuvasti siirtohinnoista. Jo JKL rahaa tarvitsee, sitä saa halvemmallakin.

  2. vähälahjaiset on liian mieto ilmaus, vesittää totuuden

  3. Pieni neuvo Jyväskylän päättäjille: Irrottakaa vesihuolto energiayhtiöstä omaksi ytiökseen niin voitte tehdä energia kanssa mitä tahansa. Taisi olla virhe muutama vuosi sitten liittää kaupungin vesihuolto (väkisin) energiayhtiöön. Veden kanssa ei käy leikkiminmen.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*