kuva: Perlacon Oy
Reijo Siltala.

Filosofian tohtori Reijo Siltala on aloittanut 1.8.2018 työskentelynsä Perlacon Oy:n palveluksessa. Siltalasta tulee myös yhtiön osaomistaja ja hallituksen jäsen. Hän siirtyi Perlaconiin Kokemäen kaupunginjohtajan virasta.

Siltala on toiminut kuntaurallaan myös hallinto- ja sivistysjohtajana, ammatillisen koulutuksen toimialajohtajana ja elinkeinotoimessa. Ennen kuntatehtäviä hän työskenteli innovaatio- ja innovatiivisuusaiheiden parissa tutkijana muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön sekä Tekesin rahoittamissa tutkimushankkeissa Turun yliopistossa.

Siltalan tehtäviin Perlaconissa kuuluvat kuntien taloussuunnittelun ja tasapainottamisen lisäksi muun muassa kuntien strategiatyö erityisesti talousnäkökulmasta, oppilaitosten toiminnan ja talouden kehittäminen sekä julkishallinnon johdon viestintäkoulutus.

Perlacon on vuonna 1985 perustettu kunta-alan ja julkishallinnon konsulttiyhtiö. Perlaconin hallituksen puheenjohtajana toimii Eero Laesterä ja toimitusjohtajana Juha Koskinen.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.