Naukkarinen on toiminut kuntayhtymän talousjohtajana vuodesta 2004 ja vs. johtajana kuluvan vuoden lokakuusta lähtien. Tätä ennen Naukkarinen on toiminut muun muassa Kontiolahden kunnan talousjohtajana ja Kesälahden kunnan talous- ja suunnittelusihteerinä.

Kuntayhtymän johtajan virka tuli hakuun lokakuun alussa entisen johtajan Pertti Palomäen siirtyessä vuosilomalle ja sen jälkeen eläkkeelle. Tehtävään oli seitsemän kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa, joista kaikki haastateltiin. Naukkarinen oli haastatteluryhmän yksimielisen näkemyksen mukaan pätevin virkaan. (KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*