Jaana Karrimaa. (kuva: Studio Heidi K.)

Nousiaisten valtuusto valitsi maanantaina Jaana Karrimaan selvin numeroin kunnanjohtajaksi.

Karrimaa sai valtuuston vaalissa 21 ääntä, Kuuma-seudun yhteistyöjohtaja ja liikelaitoksen johtaja Antti Kuusela neljä ääntä ja Tuusniemen vs. kunnanjohtaja Nina Kivi kaksi ääntä.

Karrimaa on vuonna 1958 syntynyt yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän toimi vuodesta 2006 viime kevääseen saakka Harjavallan kaupunginjohtajana ja vuodet 1995–2006 hän työskenteli Viialan kunnanjohtajana. Suomen Kuntajohtajat ry:n puheenjohtajana hän oli vuodet 2011 ja 2012.

– Oikeinkin hyvällä mielin palaan työelämään ja nimenomaan kuntajohtajaksi. Se on mielenkiintoista, vaihtelevaa ja palkitsevaa työtä, Nousiaisista tiistaina tavoitettu Karrimaa kertoo.

– Aloitan työt, kun saan asuntoasiat täällä järjestykseen. 

Virkaa tavoitteli 20 hakijaa, joista kahdeksan haastateltiin

– Karrimaan kokemus ja talousosaaminen olivat ratkaisevia valinnassa, kertoo Nousiaisten valtuuston puheenjohtaja Reima Rantanen, vas.

 

Juttua muutettu 10.10. klo 13.28: Lisätty Karrimaan kommentti.

Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jaa artikkeli
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.
Ilmoitus