Juha Viitasaari.
Soinin uusi kunnanjohtaja on helsinkiläinen Juha Viitasaari.  Valtuusto valitsi Viitasaaren tiistaina lukemin 13–8. Vastaehdokkaana oli Ähtärin talousjohtaja, kauppatieteiden maisteri Arja Väliaho. 
 
Viitasaari, 29, on filosofian ja valtiotieteiden maisteri. Hän työskentelee Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n asiantuntijana.
 
Soini on Viitasaarelle tuttu kunta, sillä hän on kotoisin Kuortaneelta noin 50 kilometrin päästä. Etelä-Pohjanmaan kunnat ovat tulleet hänelle tutuiksi myös työn kautta, sillä hän on aiemmin toiminut projektipäällikkönä eri kehittämishankkeissa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.
 
– Soinissa on tunnistettu pienen kunnan vahvuudet ja tehty hyviä strategisia valintoja muun muassa kestävän kehityksen suhteen, Viitasaari sanoo tulevasta työmaastaan.
 
Viitasaari on valmistunut Turun yliopistosta filosofian maisteriksi Suomen historia pääaineenaan vuonna 2014 ja valtiotieteiden maisteriksi valtio-oppi pääaineenaan vuonna 2015.
 
Kunnanjohtajan virkaa tavoitteli 16 hakijaa, joista 8 haastateltiin ja 4 lähetettiin soveltuvuusarviointiin. Virka tuli avoimeksi, kun Stefan Sundberg irtisanoutui maaliskuussa. Sundberg johti kuntaa syksystä 2013.
 
Viitasaari aloittanee Soinin kunnanjohtajana syyskuun alussa.
Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.