Oulun kaupungin Pisara-hanketta puidaan tänään Oulun käräjäoikeudessa, Kaleva-lehti kertoo.
 
 
Oulun kaupungin entinen terveydenhoitaja, Pisara-hankkeessa projektityöntekijänä työskennellyt henkilö vaatii Oulun kaupungilta vahingonkorvauksia. Kaupunki kiistää vaatimukset.
 
 
Pisara-hankkeessa etsittiin pari vuotta sitten diabeetikoita, jotka käyttävät paljon terveyspalveluita. Projektityöntekijä sai tehtäväkseen poimia terveystietoja sisältävästä rekisteristä tällaisia henkilöitä.
 
Projektityöntekijä kyseenalaisti syksyllä 2009 tietojen hankintamenettelyn ja tutkimusluvan. Hän katsoo käräjäoikeuteen nostamassaan kanteessa, että hän joutui tämän jälkeen työpaikkakiusatuksi ja syrjityksi. 
 
 
Kaupunki kiistää menetelleensä millään tavoin työturvallisuuslain vastaisesti. Sen mielestä projektityöntekijä ei toiminut siten kuin häneltä työntekijänä edellytettiin, Kaleva-lehti kertoo.
(KL)
 
 
 
 
 
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*