Viime
syksyn budjettiriihessä tehty hallituksen lupaus vähentää kuntien
tehtäviä miljardilla eurolla on vielä pahasti auki. Kuitenkin kunnille
kaavaillaan samanaikaisesti uusia tehtäviä.

– Näyttää siltä, että
valtion vetäytyminen peruspalvelujen rahoitusvastuusta jatkuu ja kuntien
vastuu kasvaa. Tämä kehitys ei ole sopusoinnussa valtion ja kuntien
välisen, perustuslakiin nojaavan rahoitusperiaatteen
kanssa, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen totesi
Kuntatalolla keskiviikkona.
Budjettiesityksen
mukaan kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti alenee neljällä
prosenttiyksiköllä nykyisestä yli 29 prosentista noin 25 prosenttiin.
Kuntien rahoitusosuus peruspalveluihin kasvaa samaan
aikaan 1,2 miljardilla eurolla. Tämä voitaisiin kattaa nostamalla
keskimääräistä kunnallisveroprosenttia noin 1,2 prosenttiyksiköllä.
– Valtion vetäytyminen
kuntapalveluiden rahoituksesta uhkaa kuntien mahdollisuuksia järjestää
peruspalvelut kansalaisille sekä lisää merkittävästi kuntien
veronkorotuspaineita ja kansalaisten eriarvoisuutta,
Kietäväinen huomautti.
Kuntaliitto on toivonut
jo aiemmin, että kunnille annetaan lisää toimivaltaa ja voimavaroja
vastata kuntien lisääntyvään vastuuseen työttömistä.
Kietäväinen muistutti,
että kuntien korjausvelka on merkittävä ja homekoulujen,
terveyskeskusten ja sairaaloiden peruskorjauksille on valtava kysyntä.
Pienelläkin käynnistysavustuksella kyettäisiin saamaan näitä
hankkeita nopeasti liikkeelle, ja niillä olisi merkittävä
työllistämisvaikutu

(Valtiovarainministeri Antti Rinteen, sd., kuva: Valtioneuvosto / Laura Kotila)

Lue myös:

Kuntaliitto: Budjettiriihessä tilaisuus vähentää kuntien tehtäviä aidosti

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*