Tuore raportti kuntien hyvinvoinnin edellytyksisstä kehottaa avaamaan laajan keskustelun hyvinvointivaltion tavoitteista, kääntämään katseen rakenteista ihmiseen ja hyväksymään kuntien erilaistumisen. Kuva: Ville Miettinen.

Suomalainen keskustelu monipaikkaisuudesta on pääosin banaalia, kun se pitäisi ottaa tosissaan ja miettiä monipaikkaisuutta kaksoiskuntalaisuuttakin avarammin. Jos maakunnilla ei ole verotusoikeutta, on aiheellista pohtia, onko puolittaisessa kansanvaltaisessa itsehallintotasossa järkeä.

Tätä mieltä on Kalevi Sorsa –säätiön toiminnanjohtaja, hyvinvointioikeuden dosentti Pauli Rautiainen, joka tunnetaan myös valtiosääntöasiantuntijana ja mm. entisenä Itä-Suomen yliopiston ”kuntaprofessorina”.

Rautiaisen näkemykset liittyvät politiikkasuosituksiin, joita Kalevi Sorsa –säätiön tänään julkaisema raportti tarjoaa sosiaalipolitiikan uudistamiseksi ja hyvinvoinnin levittämiseksi nykyistä tasavertaisemmin ympäri maata.

Raportin mukaan ”sote-uudistuksen ja siihen liittyvän hallinnollisten rakenteiden uudistamisen tilaisuuteen tulisi tarttua avaamalla laajempi keskustelu hyvinvointivaltion tavoitteista ja siitä, miten niihin päästään sen sijaan, että jäädään vain refleksinomaisesti puolustamaan nykyisiä rakenteita”.

Raportin mukaan lähivuosina monilla kunnilla jopa ”keskiverto-Suomessa” tulee olemaan vaikeuksia tarjota asukkailleen edes välttämättömiä peruspalveluita.

”Keskiverto-Suomi” viittaa raportin jaotteluun, jossa Suomi jaetaan neljään osaan kuntien hyvinvoinnin edellytysten mukaan. Keskiverto-Suomessa asuu miljoona suomalaista ja siihen kuuluu toistasataa kuntaa.

Hyvin ja kohtalaisesti pärjäävissä kunnissa tilanne on valoisampi, mutta keskiverto-Suomeakin heikommin menee taantuvilla alueilla, joilla asuu reilut puoli miljoonaa suomaista. Kokoavasti voi sanoa, että vaikka hyvinvointivaltion ideana on tarjota hyvät palvelut tasaisesti, tämä idea ei toteudu vaan hyvinvointi keskittyy suuriin kaupunkeihin ja niiden liepeille.

Kuntien erilaistuminen hyväksyttävä

Käytännössä tätä pitäisi lähteä ratkaisemaan keskittymällä ihmiseen ja hyväksymällä kuntien erilaistuminen, raportti ehdottaa.

Tämä tarkoittaisi eräiden kuntien rakenteellisten ratkaisujen kyseenalaistamista.

Esimerkiksi kuntaliitoksilla ja niihin kytketyillä kouluverkkoratkaisuilla ei ole saavutettu niillä tavoiteltuja taloudellisia säästöjä, Rautiainen sanoo.

– On vahvaa näyttöä siitä, että hallintorakennekeskeinen uudistaminen ei ole ollut ihmisten hyvinvoinnin eikä myöskään talouden kannalta rationaalinen tie. Näistä tuloksista pitäisi ottaa vaari, Rautiainen sanoo.

– Samaten on vahvaa näyttöä siitä, että kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen suuntaan tai toiseen ei palaudu talouden eikä hyvinvoinnin kannalta optimaaliseen toimintaan.

Pauli Rautiainen. Kuva: Kalevi Sorsa -säätiö.

Kuntien tehtävien eriyttämisestä on keskusteltu viime vuosina paljon. Asia jakaa mielipiteitä ja siihen liittyy kysymyksiä kunnallisen itsehallinnon säilymisestä.

– Mekin koemme eritäin tärkeäksi paikallisdemokratiaan liittyvät kysymykset. Ne ovat suomalaisen järjestelmän elinehto, Rautiainen viitaa raporttiin.

Paikallisdemokratiaa pitäisi kuitenkin kyetä kehittämään, hän muistuttaa.

Jos läheisyysperiaate otetaan vakavasti, demokratiarakenteet on kiinnitettävä samaan aikaan niin hieman suurempiin rakenteisiin kuin kunta jo tällä hetkellä, kuin myös hieman kuntaa pienempiin rakenteisiin kuten suoraan peruspalveluihin, Rautiainen sanoo.

Yläkouluopetusta järjestetään jo niin, että kunta ostaa palvelut toiselta. Palvelut voivat myös ketjuuntua, jos kunta ostaa varhaiskasvatuspalveluja toiselta kunnalta joka ostaa ne yksityiseltä tuottajalta.

– Kun ketjussa ihmisen ja palvelun välillä on monta lenkkiä, kuntalaisten suhde palveluihin on itse asiassa paikallisdemokratian kannalta kaikkea muuta kuin optimaalinen.

– Ja juuri siksi, koska otamme paikallisdemokratian vakavasti, tässä nousee uudistustarpeita. Mielestämme katseen on oltava ihmisen ja hyvinvointia turvaavan palvelun mahdollisimman selkeässä suhteessa.

Banaali monipaikkaisuuspuhe

Tästä suhteesta päästään monipaikkaisuuden kysymyksiin. Niiden edistämistä ja purkamista raportti suosittaa myös.

– Aito monipaikkaisuus edellyttää monipaikkaisuudelle rakentuvaa demokratiaa, jossa ihminen on kiinnittynyt kansanvaltaisiin rakenteisiin siellä, missä hän oleskelee ja palveluitaan käyttää. Monelle se tarkoittaa useampaa paikkaa kuin sitä omaa asuinkuntaa, Pauli Rautiainen sanoo.

Taannoinen selvitys löysi kaksoiskuntalaisuuden toteuttamisesta perustuslaillisia esteitä. Keskustelu monipaikkaisuudesta ei kuitenkaan ole laantunut. Päinvastoin: paraikaa on menossa valtiovarainministeriön selvitys monipaikkaisuuden mahdollisuuksista. Kaksoiskuntalaisuudessa ja monipaikkaisuudessa on kyse melko samasta asiasta. Edellisessä mukana on vahvemmin ajatus ”vanhasta” kuntalaisuudesta, kunnan jäsenyydestä. Monipaikkaisuudessa usein ennen kaikkea työn tekemiseen useammalta kuin yhdeltä paikkakunnalta.

Helmikuun Kuntalehdessä aluetutkija Timo Aro kritisoi sitä, että Suomessa ei ole tosissaan edes perehdytty kaksoiskuntalaisuuden toteuttamismahdollisuuksiin.

Pauli Rautiainen on Aron kanssa samoilla linjoilla. Suomessa ei ole toistaiseksi ollut todellista kiinnostusta ottaa monipaikkaisuuteen liittyviä kysymyksiä vakavasti, hän sanoo.

– Vasta sen jälkeen, kun ne kysymykset otetaan vakavasti, pääsemme nyansoituun keskusteluun, joka sen yhteydessä on järkevää.

– Nythän suomalainen keskustelu on banaalia. Kun keskustellaan kaksoiskuntalaisuudesta, se menee siihen, että pitäisikö saada vakituisen asuntoni paikkakunnalla äänestää 2/3 äänellä kuntavaaleissa ja 1/3 mökkikunnassa. Tai pitääkö mökkikunnalle antaa 20 prosenttia kunnallisverosta ja 80 prosenttia vakituiselle asuinkunnalle. Tämä on banaalia keskustelua, jota ei ole kovin mielekästä käydä

Aito monipaikkaisuuskeskustelu edellyttää Rautiaisen mukaan sen tunnistamista ja tunnustamista, että ihmisillä on huomattavasti monimuotoisempi kuva paikallisdemokratiaan kytkeytyvistä suhteista, kuin vain se, että yhden kunnan lisäksi otetaan jäsenyys toiseen kuntaan.

Irti 70-luvun mielenmaisemasta

Kaksoiskuntalaisuuspuhe saattaa olla esimerkki jumahtamisesta 1970-lukulaiseen mielenmaisemaan, yhtenäiskunnan ihanteeseen ja ajatukseen ”keskimääräisestä suomalaisesta”, Pauli Rautiainen sanoo.

– Pitäisi ottaa askel seuraavaan aikaan samalla kuitenkin säilyttäen hyvinvointivaltioajattelumme ja läheisyysperiaatteeseen kiinnittyvän kansanvaltaisuuden tärkeys.

Tämä merkitsisi, että nostetaan aluepolitiikan agendalle kysymyksiä, jotka ”poistettiin” 1970-luvulla yhtenäiskunta-ajattelun kautta.

Esimerkiksi Rautiainen nostaa 1970-luvulla harjoitetun saamelaispolitiikan, jota ei enää pidetä hyväksyttävänä.

– Kun 2020-luvulla valtio on pyytämässä anteeksi pahoja tekojaan julkisesti, aluepoliittinen tarinamme on siltä osin kerrottava uudestaan. Ja tätä kautta avautuu joukko kysymyksiä, jotka murtavat vanhaa yhtenäisen Suomen tarinaa.

– Tämä on meille yhteiskunnallinen oppimisprosessi: pitää oppia kertomaan itsestämme kansakuntana toisenlainen tarina kuin kerroimme silloin, kun Kekkonen julkaisi Onko maallamme malttia vaurastua? -teoksen

Verotusoikeus maakunnan itsehallinnon edellytys

Julkaistu raportti liputtaa vahvasti maakuntaveron puolesta. Se auttaisi saavuttamaan talouden kantokyvyn, jonka uusi demokraattinen rakenne maakuntakeskusten ympärillä vaatii.

– Aito kansanvaltainen itsehallinto edellyttää verotusoikeutta, raportissa muistutetaan.

Kuten monipaikkaisuudesta kaksoiskuntalaisuutena, myös maakuntaverosta on laadittu vastikään parlamentaarinen selvitys. Selvityskomitea päätyi – keskenään erimielisenä tosin – toteamaan, että maakuntavero ei ole nyt ajankohtainen.

– Meidän näkemyksen mukaan verotusoikeus ja kansanvaltaisuus kulkevat käsi kädessä, Rautiainen viittaa raportin suosituksiin.

– Haluamme ottaa kansanvaltaisuuden vakavasti, ja siihen sisältyy kansanvaltaisten rakenteiden verotusoikeus.

Rautiaisen mukaan on ajateltava paikallisdemokratian kansanvaltaisuutta siten, että ihmisiä kiinnitetään nykyistä kuntaa suurempiin ja pienempiin rakenteisiin kansanvaltaisesti. Jos kansanvaltaisuus halutaan aidosti säilyttää, kun luodaan maakuntia, verotusoikeuden pitäisi kulkea mukana.

Vaikka maakuntavero voikin haastaa eräitä maakunnan peruselementtejä kuten niiden määrän, maakuntaverosta ei pidä tehdä myönnytyksiä, Rautiainen sanoo.

– Se kansanvaltaisuus on demokratian lähtökohta, ikään kuin kulmapala. Jos maakuntaveroa ei voida toteuttaa, silloin maakunnista tulee etäällä itsehallinnosta olevia valtiollisia hallintoelimiä.

– Onko puolittain kansanvaltaisessa itsehallintotasossa kuinka paljon järkeä. Lyhyen siirtymäkauden ajan ehkä, mutta ei mielestämme tätä pidempään.

Lue myös:

Raportti piirtää kuvan ”neljästä Suomesta” kuntien hyvinvoinnin edellytysten mukaan – Alueiden eriarvoistumista voisi hillitä sosiaalipoliitiikan uudistamisella

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*