Kuva: Ville Miettinen

Suomi kutistuu. Yli 70 prosenttia suomalaiskunnista on menettänyt väkeä vuonna 2018.

Syntyvyys on laskussa ja kuntalaiset muuttavat kaupunkeihin.

Kunnat taistelevat asukkaista edullisilla tonteilla ja ensiasunnoilla, ja muutama väestötappiokunta on ryhtynyt kääntämään kehitystä kasvuun rahapalkinnoilla.

Rautavaara houkuttelee uusia kuntalaisia 5000 euron vauvarahalla.

Rantasalmen kunta ojensi vuonna 2016 syntyneiden lasten vanhemmille 100 euron shekit.

Miehikkälässä ja Lestijärvellä kannustin on satakertainen: vauvasta palkitaan 10 000 eurolla.

Synnytyspalkkion sijaan kunnat voisivat houkutella lapsiperheitä palveluilla, Kuntaliiton kehittämispäällikkö Hannele Salminen sanoo.

Kuntaliitto etsii vauvaystävällisiä kuntia, työpaikkoja ja seurakuntia vauvaetujärjestö Vauva Suomi ry:n, Nuoren Kirkon, Ensi- ja turvakotien liiton, seurakuntien ja Helsingin kaupungin kanssa.

– Kysymme, mitä vauvaystävällisyys kunnissa, työpaikoilla ja seurakunnissa tarkoittaa, Salminen sanoo.

– Mitä työpaikoilla ja kuntatasolla voidaan tehdä, jotta vanhemmat jaksaisivat paremmin?

Vanhempien jaksamista käsittelevän tutkimushankkeen mukaan vanhempien uupumus vaikuttaa lapsitoiveisiin.

Esimerkiksi avoimien ovien toiminta, vauvauinnit ja esteettömyys voivat tehdä kunnasta houkuttelevan perheille, joissa on pieniä lapsia.

Salminen uskoo, että vauvaystävällisyys voi olla kunnalle kilpailuvaltti.

– Miten esimerkiksi työpaikoilla otetaan huomioon, että perheessä on vastasyntynyt lapsi? Myös kunnat ovat työnantajia, hän sanoo.

Keskustelu vauvoista liittyy myös siihen, millaista yhteiskuntaa tulevaisuuden nuorille ja aikuisille halutaan rakentaa.

Vauvan päivää vietetään 28. syyskuuta.

Lue myös: ”Hauva-vauvaindeksi” kertoo kunnan menestysmahdollisuuksista

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä