Valtiovarainministeriö (VM) on julkaissut hyvinvointialueiden ennakollisen rahoituslaskelman vuodelle 2025.

Laskelman mukaan rahoitussumma nousisi tästä vuodesta 2,1 miljardia euroa koko maan tasolla ja olisi ensi vuonna noin 26,2 miljardia euroa. Tämä vastaa 25. huhtikuuta 2024 julkaistua julkisen talouden suunnitelman mukaista kehystasoa.

VM:n mukaan rahoituksen taso tarkistetaan kahden vuoden viiveellä vastaamaan koko maan tasolla toteutuneita kustannuksia jälkikäteen.

– Vuoden 2025 rahoitusta korottaa erityisesti rahoituksen niin sanottu jälkikäteistarkistus, joka on arvion mukaan 1,46 miljardia euroa vuonna 2025, VM:n tiedotteessa todetaan. 

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Ensimmäinen jälkikäteistarkistus tehdään vuoden 2023 toteumatietojen perusteella vuoden 2025 rahoitukseen. Arvio vuoden 2025 jälkikäteistarkistuksesta on laskettu hyvinvointialueiden vuoden 2023 tilinpäätösarviotietojen perusteella.

Lisäksi laskelmaan vaikuttaa rahoituslain mukaisella palvelutarpeen kasvun perusteella tehty tarkistus. Se korottaa rahoitusta n. 240 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriön kevään 2024 ennusteen mukaisella hyvinvointialueindeksi (vuodelle 2025 2,72 %) puolestaan korottaa rahoitusta n. 660 miljoonaa euroa.

VM:n mukaan rahoituksessa on myös huomioitu julkisen talouden suunnitelmassa esitetyt sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävälainsäädännön muutokset vuodelle 2025. Näiden vaikutus on rahoituksen tasoa noin 340 miljoonaa euroa alentava.

Hyvinvointialuekohtaiset rahoituslaskelmat päivittyvät vielä vuoden 2024 aikana, ja lopulliset laskelmat vuodelle 2025 julkaistaan loppuvuodesta 2024.

Aluekohtaiset painelaskelmat

Aluekohtaista rahoituksen kehitystä vuosina 2025-2028 kuvataan hyvinvointialueiden rahoituksen painelaskelmassa, jossa rahoitusta korotetaan ennustevuosille 2026–2028 hyvinvointialueindeksin koko maan hintaennusteella sekä THL:n aluekohtaisilla palvelutarpeen kasvuarvioilla.

Painelaskelmassa on huomioitu rahoituksen jälkikäteistarkistus vuosille 2025-2028. Vuoden 2025 jälkikäteistarkistus on laskettu alueiden vuoden 2023 tilipäätösarviotietojen perusteella sekä vuosien 2026-2028 jälkikäteistarkistus alueiden vuoden 2024 talousarvio- ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelmavuosien tietojen perusteella. 

Valtiovarainministeriö kertoo lisää hyvinvointialueiden rahoituslaskelmista 7.5.2024 järjestettävässä tiedotustilaisuudessa.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*