Kuva: Ville Miettinen

– Työttömien aktivoinnin uusien mallien kokeilu tulee valmistella ja käynnistää mahdollisimman nopeasti, painotti Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen puheessaan Päijät-Hämeen maakuntatilaisuudessa Lahdessa.

Kietäväisen mukaan kokeilun tulosten perusteella tulee tavoitella muutosta vaikeasti työllistyvien aktivointiin vielä tällä eduskuntavaalikaudella.

Työttömien, erityisesti pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut huolestuttavasti. Kuntien vastuita vaikeammin työllistyvien aktivoinnissa on lisätty tämän vuoden alusta mutta kunnille ei ole annettu välineitä eikä resursseja työttömien aktivointiin, Kuntaliitto katsoo.

– Kuntien osuus yli 300 vuorokautta työmarkkinatuella olleiden työmarkkinatukimenoista on kasvamassa huolestuttavan nopeasti. Tämä on kunnissa nopeimmin kasvava menoerä tänä vuonna, Kietäväinen sanoi.

– Nykyinen tilanne, jossa pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa nopeasti, kertoo toisaalta heikosta työmarkkinatilanteesta mutta myös siitä, että nykyinen järjestelmä ei toimi.

Kuntaliitto on esittänyt, että tässä tilanteessa on kokeiltava uusia vaikuttavampia työttömien aktivointikeinoja ja että tästä järjestetään mahdollisimman pian kuntakokeilu, jossa kokeillaan myös poikkeuksia voimassa olevaan lainsäädäntöön.

– Se olisi luonteva jatko nyt päättymässä olevalle työllisyyden kuntakokeilulle, josta saatiin ulkopuolisten arvioitsijoiden mukaan hyviä tuloksia. Suuri joukko kuntia on ilmoittanut olevansa halukkaita kokeilemaan mallia, jossa työvoima- ja elinkeinotoimiston kaikki vaikeammin työllistyvien palvelut, niihin varatut voimavarat ja toimivalta siirretään kunnille, Kietäväinen totesi.

Lisää aiheesta:

Savon Sanomat: Leppävirran ja Varkauden kuntakokeilu ylitti odotukset (KL 14.9.)

Kuntakokeilu työllisti 40 prosenttia Keski-Suomessa (KL 2.9.)

Työttömyys käy kuntien kukkarolle (KL 15.4.)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*