Porin nuoristyö on yksi monista kaupungin toimialoista, joihin toiminnan supistaminen säästösyistä iskee. (Kuvakaappaus Porin verkkosivuilta)

Porin kaupungin säästötoimet näkyvät loka-joulukuussa kaupunkilaisten arjessa useiden palvelujen supistumisena. Kaupunki ei kuitenkaan pysähdy, Porin tiedotteessa lohdutetaan.

Pori kävi kesällä yt-neuvottelut koko henkilöstönsä kanssa pyrkiessään 13 miljoonan euron menovähennyksiin. Talkoovapaat ja lomautukset merkitsevät väen vähenemistä kunnan palveluista niin paljon, että toimintoja supistetaan.

Supistukset koskevat lähes kaikkia palveluja. Osa Porin terveysasemista on kiinni marraskuun puolivälistä vuoden loppuun. Sairaanhoitajien ja lääkärien vastaanotolla vuosikontrollit, terveystarkastukset, erilaiset lääkärinlausunto- ja todistuspyynnöt ja muu kiireetön vastaanotto on suljettu.

Nuorisotyössä henkilökohtainen yksilötyö, nuorten kohtaamiset niin kasvotusten kuin verkossa jatkuvat supistetusti. Nuorisotilat ovat suljettuina yhteensä kolme viikkoa loka-joulukuussa.

Kulttuuripalveluissa supistukset näkyvät kirjastojen lyhennettyinä aukioloaikoina. Lisäksi lähikirjastot sulkeutuvat kahdeksi viikoksi porrastetusti. Porin Taidemuseo suljetaan lokakuussa yhdeksi viikoksi ja joulukuussa kahdeksi. Satakunnan Museon näyttelyt sulkeutuvat 7.11. alkaen ja pysyvät kiinni vuoden loppuun asti.

Koulujen arjessa säästöt näkyvät mm. siten, että opettajat joutuvat ajoittain huolehtimaan yhden luokan sijasta kahden luokan oppilaista. Kouluruokailussa otetaan käyttöön kertakäyttöastioita ja ruokana on aiempaa useammin, kolmesti viikossa, keittoa. Vajaamiehityksellä toimivissa päiväkodeissa aamupuuro korvataan viilillä tai jugurtilla tai muroilla.

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2016-09-28-kello-9-52-23
Keitot painottuvat esimerkiksi Noormarkun kouluruokalistassa lokakuusta alkaen.

– Lomautus- ja talkoovapaaruljanssi koskee koko kaupunkia, tiivistää kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen Kuntalehdelle.

Luukkonen kertoo, että Porin henkilöstömenot ovat laskeneet viime vuoteen nähden, mikä näkyi jo alkuvuodesta.

– Peruspalvelutoimi on laskenut hoitajamitoituksia ja vähentänyt lähipalvelualueiden määrän neljästä kolmeen.

Palvelujen supistamisen menoja vähentäviksi välittömiksi vaikutuksiksi Porissa on arvioitu 4,7 miljoonaa euroa.

Pori teki viime vuonna alijäämää 10 miljoonaa euroa. Torstaina Pori julkistaa kaupunginjohtajan ensi vuoden  talousarvion.

– Sitten nähdään miltä talouden vinkkelistä näyttää, Luukkonen sanoo.

– On selvää että kilpailukykysopimus ei tuo kunnille mitään. Se, mitä henkilöstömenoissa säästetään, otetaan valtionosuuksissa pois.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*