LVM:n ja VR:n ilmoitus junien ostoliikenteen rajuista supistuksista näivettää syrjäisten kuntien elinvoimaa, pelätään mm. Pohjois-Karjalassa. (Kuva: Ville Miettinen)

Pohjois-Karjalan liitto ja Kainuun liitto esittävät, että Nurmeksesta Vuokatin kautta Kontiomäelle kulkevan henkilöjunaliikenteen avaamisen tekniset ja liiketaloudelliset mahdollisuudet selvitettäisiin, ennen kuin junaliikenteen ostopalvelujen supistamiset sinetöidään.

Liikenne- ja viestintäministeriö sekä VR tiedottivat 15.9.2015 suunnitelmista lakkauttaa liikenne kokonaan sekä Joensuu–Lieksa–Nurmes- että Joensuu–Varkaus-rataosilla 27.3.2016 alkaen. Pohjois-Karjalan henkilöjunaliikenneasemien lukumäärä romahtaisi nykyisestä 14:sta vain kolmeen.

– VR on viestinyt hakevansa kasvua henkilömatkustuksessa. Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Kainuun liiton näkemyksen mukaan tämä ei onnistu karsimalla edelleen liikennettä ja heikentämällä henkilöjunaliikenteen palvelutasoa, liittojen tiedotteessa todetaan.

– Kasvu edellyttää panostamista junaliikenteeseen koko maan laajuisesti, mikä mahdollistaa kaiken kysyntäpotentiaalin kanavoimisen raideliikenteeseen. Ratainfrastruktuuri on merkittävä yhteiskunnallinen voimavara, ja siitä saadaan paras kokonaishyöty vain silloin, kun raiteilla liikkuvat sekä ihmiset että tavarat.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Joensuu–Lieksa–Nurmes-liikenteen lakkauttamisen sijaan lähtökohdaksi tulisikin maakuntaliittojen mukaan ottaa junaliikenteen palvelutason ja junamatkustamisen kiinnostavuuden kokonaisvaltainen parantaminen.

– Tämä on mahdollista muuttamalla aikatauluja, mahdollisesti myös vuorotiheyttä, mutta ennen kaikkea uutena avauksena avaamalla kiskobussiliikenne edelleen Nurmeksesta pohjoiseen Kontiomäelle saakka, liitot katsovat.

– Tämä avaisi aivan uudenlaisen henkilömatkustuksen vaihtoehdon yhdistäen Karjalan radan liikenteen Kontiomäellä Savon rataan, josta edelleen Oulun suuntaan. Ratkaisu toisi myös Vuokatin matkailukeskuksen junamatkustuksen piiriin mahdollistaen uudenlaisen matkailuyhteistyön ja matkustajapotentiaalin sekä toisi uusia matkustajia henkilöjuniin.

Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakuntaliitot kertovat olevansa valmiita osallistumaan markkinoinnin ja matkailun kehittämiseen, jos viranomaiset tarttuvat aloitteeseen.

Liitot toimittavat aloitteen liikenneministeri Anne Bernerille, kesk., LVM:n virkajohdolle, Liikenneviraston johdolle, VR:n johdolle sekä Eduskuntaan liikennevaliokunnalle että valtiovarainvaliokunnan liikennejaostolle.

Aiheesta aiemmin:

Maakuntahallitukset vaativat VR:ltä yhteiskuntavastuuta

Maakuntajohtajat vetosivat Berneriin poikittaisliikenteen säilyttämiseksi

Junaliikenteen menetys ällistyttää ja surettaa Siuntiossa

Junaliikenteen supistaminen tuomitaan laajalti

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*