Kuva: Ville Miettinen
Asemat sijaitsevat usein kaupungin keskustassa tai keskustan liepeillä. Kuvassa Joensuun aseman ratapiha

Kaupunkialueiden juna-asemien kehittämistä halutaan jouhevoittaa keskittämällä asemaseutujen omaisuutta Senaatti-Kiinteistölle perustettavaan tytäryhtiöön. Valtioneuvosto päättää ”asemaseutuyhtiön” perustamisesta lähiviikkoina ja yhtiön on tarkoitus aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen,kesk., kertoo kolumnissaan, että yhtiöön siirretään valtion kiinteistöomaisuutta 24 asemaseudulta ympäri maata.

Tarkoituksena on puuttua asemaseutujen kehittämistä hankaloittavaan kahteen ongelmaan: omaisuuden hajaantuneisuuteen ja rahoituksen epävarmuuteen.

– Tyypillisesti asemanseudulla tarvitaan investointeja muun muassa rautatieliikenteen kehittämiseen sekä muuhun infraan, kuten yli- ja alikulkuihin, jotta laajempi rakentamiskokonaisuus lähtee liikkeelle. Myös pilaantuneet maa-alueet tulee puhdistaa ennen rakentamista. Valtionbudjettirahoituksen saaminen on ollut epävarmaa ja kestänyt pitkään, Vehviläinen kirjoittaa.

Asema-alueiden kiinteistöjen ja maa-alueiden omistus on jakautunut tavallisesti Senaatille, VR:lle ja Liikennevirastolle. Tämä on hankaloittanut laajojen kehittämiskokonaisuuksien muodostamista.

– Valtio on näyttäytynyt moniäänisenä neuvottelijana ja hankalana kumppanina kaupunkien näkövinkkelistä. Kun kukin valtiotoimija on katsonut asiaa omasta luukustaan, on yhteiskunnan kokonaisedun punninta jäänyt ohuelle, Vehviläinen arvioi.

Tästä on seurannut, että kaupunkien on ollut hankala toteuttaa suunnitelmiaan asemaseutujensa kehittämisessä. Jotkut näistä suunnitelmista ovat valmiita ja odottavat vain toteuttamistaan, Vehviläinen kirjoittaa.

Uuden yhtiön toiminta perustuu ensisijaisesti niin sanottuun kaavalliseen kehittämiseen, mutta tarvittaessa yhtiö voi myös osallistua pidemmälle menevään kiinteistökehittämiseen osana paikallista yhteenliittymää. Tällaisessa konsortiossa voi olla mukana Senaatin tytäryhtiön lisäksi esimerkiksi kaupunki ja sen kehitysyhtiö, A-Kruunu sekä muita rahoittajia.

Vehviläisen mukaan yhteistyön avulla on mahdollista tehdä esimerkiksi laajempia infrainvestointeja, kunhan tätä kautta syntyvälle investointikokonaisuudelle on liiketaloudelliset perusteet.

– Perustettava yhtiö ei kokonaan poista suoran budjettirahoituksen tarvetta, mutta tuo sen rinnalle uudenlaisen joustavamman rahoitusmallin.

Uuteen asemaseutuyhtiöön aiotaan siirtää seuraavien asemien omaisuutta: Espoo (Kauklahti), Hanko, Helsinki (Malmi), Iisalmi, Järvenpää, Karjaa, Kauniainen, Kemi, Kirkkonummi, Kokkola, Kotka, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Pori, Riihimäki, Rovaniemi, Seinäjoki, Tuusula, Vaasa ja Ylivieska. Lisäksi Joensuun ja Turun osalta siirtoja vielä jatkoselvitetään marraskuun loppuun mennessä.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*