Kolumnit 9.3.2017

Pääkirjoitus: Rautalangasta vääntäen

Suomella ei ole varaa jättää sote-uudistusta tekemättä. Näyttää kuitenkin siltä, että tilanne on kriisiytymässä monesta suunnasta. Edellisen hallituskriisin käynnisti sote-alueiden määrä, mikä tuntuu nyt melko pieneltä syyltä. Sen lopputulemana päätettiin synnyttää 18 itsehallintoaluetta ja toteuttaa valinnanvapaus. Alkuperäiset tavoitteet terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisesta sekä kustannussäästöistä pidettiin, mutta uusi keinovalikoima tiukkoine aikatauluineen hakattiin kiveen.

Isojen päätösten edessä monet listaavat plussia ja miinuksia selkiyttääkseen ajatuksiaan. Astunkin nyt pääministerin saappaisiin ja yritän välttää mahdollisen uuden hallituskriisin. Väännän itselleni rautalangasta muutaman tarkasti valikoidun plussan ja miinuksen tilanteen hahmottamiseksi. Sitten päätän maalaisjärkeä käyttäen, jatkanko valmistelua haluamallani aikataululla vai muutanko kokeilukulttuurin hengessä kurssia.

*                   *                   *

VALINNANVAPAUS: Isoin miinus valinnanvapaudessa on yhdenvertaisuuden toteutumattomuus sekä alueellinen epätasa-arvo. Luonnolliset markkinat syntyvät kasvukeskuksiin, mutta syrjäseuduille ne olisi synnytettävä väkisin. Huolena on myös toiminnan keskittyminen isoille yrityksille, kun pienten toimijoiden kyky hoitaa vaikkapa tietojärjestelmiin ja raportointivelvoitteisiin liittyvät vaatimukset on heikompi.

Lisäksi potilaan näkökulmasta ongelmatapausten, kuten päihde- ja mielenterveysongelmaisten, voi olla hankalaa hakeutua hoitoon maksu- ja asiakasseteleitä tai henkilökohtaista budjettia käyttäen. Joskus tällaiselle potilaalle on selkeintä, kun ei ole liikaa mistä valita, vaan löytyisi se yksikin paikka helposti.

Ehdotonta plussaa valinnanvapaudessa on esimerkiksi mahdollisuudet kirittää palveluntarjoajia parempaan laatuun ja uusiin innovaatioihin. Perusterveille kaupungeissa asuville ihmisille vapaus valita tarjoaa myös monipuolisuutta. Palveluntuottajien mahdollinen kermankuorinta eli asiakasvalinta on yritetty säätää minimiin.

*                   *                   *

MAAKUNTAHALLINTO: Miinusta on maakuntien rajoitettu oikeus päättää palveluista ja ohjata niitä. Miinuspuolelle kaatuu kansanvallan toteutumisen kyseenalaisuus, kun maakuntavaltuustojen rooli uhkaa jäädä etäiseksi laajan yhtiöittämisvelvollisuuden takia. Miinukseksi voitaneen laskea myös, että maakunnalle jää vastuu palveluiden järjestämisestä siellä, minne markkinoita ei synny. Se tarkoittaa rahanmenoa ja taloudellisia riskejä. Koska valtio toimii rahakirstuna ja kolmen miljardin euron säästötavoite rahoituslaskelmien taustalla, maakuntien keinovalikoima on rajattu. Itsehallinnollisia elementtejä saa hakea.

Plussaakin löytyy. Suunniteltu sääntelymalli antaisi maakunnille valtaa määritellä palvelukokonaisuuksia ja -ketjuja niin, että se mahdollistaisi joustavuuden myös hoitojen ja palveluiden kehittyessä, toivottujen innovaatioiden kanssa käsi kädessä. Suoran valinnan piiriin kuuluvia palveluita ei ole haluttu määritellä liian tarkasti, jotta se ei jäykistäisi uusien toimintatapojen käyttöönottoa.

*                   *                   *

TAVOITELLUT SÄÄSTÖT: Keskitetty ICT tullee olemaan säästöpuolella kivenä kengässä. Erilaisista hankkeista koostuu massiivinen kokonaisuus vaikkapa Apottiin verrattuna. Valmista tulee aikaisintaan vuosien päästä, mahdollisesti yli miljardin euron investointien jälkeen.

Miinuksista kirkkaimpia lienee myös, että palvelutuotannosta ja rahoitusjärjestelmästä on tulossa monimutkainen ja vaikeasti hallittava. Valinnanvapauden toteuttamiseen liittyy epävarmuustekijöitä, joita ei testaamatta saada selville. Pahimmassa tapauksessa malli kasvattaa kustannuksia. Niitähän syntyy jo maakuntahallinnon rakentamisestakin. Jos katsoo taaksepäin, jo nyt on kulutettu valtava määrä henkilötyövuosia uudistuksen eteen, niin kunnissa kuin valtionhallinnossakin.

Tavoiteltujen säästöjen osalta plussia ei juuri näy – vielä.

*                   *                   *

JOS SINÄ OLISIT PÄÄMINISTERI, mitä tekisit? Kenen etua ajaisit: erilaisten suomalaisten, puolueen vai hallituksen? Onko hallituksen koossa pitäminen tärkeämpää kuin laajan parlamentaarisen kannatuksen saava lopputulos?

Marja Honkakorpi, päätoimittaja

Kirjoitus on Kuntalehden 3/2017 pääkirjoitus