Ylivieskalainen Päivärinnan lapsikuoro kevätkonsertissa 2023 ja kuoronjohtaja Hanne Koistinen ja opettaja Paula Rissanen. (Kuva: Päivärinnan koulu)

Koulukuoro syventää peruskoulun musiikkikasvatusta, musikaalisuus ja laulutaito kehittyvät. Ylivieskalaisen Päivärinnan koulun rehtori Ulla Hautamäki nostaa esiin vielä paljon laajempia hyötyjä:

– Iso kuoro on lapsille yhteisöllinen kokemus, siellä opitaan sosiaalisia taitoja ja lisäksi syntyy elinikäisiä kaverisuhteita, kun vuosikausia lauletaan ja harjoitellaan yhdessä.

– Onnistumisen kokemukset lisääntyvät, rohkeus kasvaa ja esiintymisrohkeus kehittyy. Minun mielestäni koulukuoro voi antaa lapselle eväitä ihan opiskeluun ja ammattiin saakka, Hautamäki kuvailee.

Päivärinnan alakoulussa kuorotoiminta on jatkunut yhtäjaksoisesti jo 40 vuoden ajan. Tämän lukuvuoden aikana Päivärinnan lapsikuorossa on laulanut 75 lasta koulun 3.–6. luokilta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



3. luokkalaisille viikoittainen kuorotunti on yksi ylimääräinen oppitunti ja 4.–6.-luokkalaisilla osa valinnaisia taideaineita.

Kaikki halukkaat oppilaat pääsevät mukaan, laulukarsintoja ei järjestetä.

– Vaikka lapset ovat eri-ikäisiä, niin kuorohommaa tehdessä porukka on tosi yhtenäinen, kertoo kuoronjohtaja luokanopettaja Hanne Koistinen.

Myös Koistinen korostaa koulukuorotoiminnan yhteisöllisyyden merkitystä.

– On tärkeää, että lapsi voi kokea kuuluvansa johonkin joukkoon. Jo ekaluokkalaiset puhuvat kenraaliharjoituksia kuunnellessaan, että aikovat tulla kuoroon kolmosluokalla. Mukaan pääsemistä odotetaan. Uskon, että kuoro lisää yhteisöllisyyttä koko koulussa. Meidän koulussa on joku yhteinen juttu, joka poikkeaa vähän normaalista koulutyöstä.

Päivärinnan koululla valinnaisissa taideaineissa on 5.–6.luokkalaisille lisäksi tarjolla liikuntaa, käsitöitä, kuvaamataitoa ja musiikissa vielä soittamiseen painottuva ryhmä. Päivärinnan lapsikuoro on kuitenkin se, mistä koulu tunnetaan. Ylivieskan kaupungin sivistyskeskus myönsi Päivärinnan koululle kulttuuriteko-tunnustuspalkinnon Päivärinnan lapsikuoron 20-vuotiskonsertissa.

Koistisen mukaan lapset eivät välttämättä ilmaise sanallisesti innostustaan kuoroa kohtaan, mutta esimerkiksi viime vuodesta tähän vuoteen kuoron koko on lähes tuplaantunut, mikä kertoo kiinnostuksesta.

– Iso osa valitsee kuoron uudelleen valinnaisaineeksi.

– Lapset tykkäävät ja ovat innoissaan isommista projekteista, kuten esimerkiksi musiikkiopiston orkesterin kanssa yhdessä tehdystä joulukonsertista, Koistinen kertoo.

Joulukonsertissa moni lapsi pääsi ensikertaa näkemään ja kuulemaan isoa orkesteria sekä laulamaan sen säestyksellä.

Kuoron ohjelmisto koostuu pitkälti lastenlauluista.

– Teemaltaan meillä on ollut paljon ystävyysaiheisia lauluja sekä elämästä ja maailmasta lasten näkökulmasta kertovia lauluja, kuoronjohtaja tarkentaa.

Oman koulun opettajia

Kaikki kuoron johtajat ovat olleet Päivärinnan koulun opettajia. Perustaja Kaisa Haapakoski ehti johtaa kuoroa 28 vuotta. Sanna Yli-Kotilan johdolla kuoro lauloi kymmenen vuotta, ja Hanne Koistinen on ollut johtajana syksystä 2021 lähtien.

Kaisa Haapakosken johtama Päivärinnan lapsikuoron 3.–4.-luokkalaisten kuoro 20-vuotisjuhlakonsertissa vuonna 2004. (Kuva: Päivärinnan koulu)

Päivärinnan koulun rehtorina vuodesta 1998 toimineella Ulla Hautamäellä on itselläänkin pitkä kuorokokemus, mutta oman koulun kuoroa hän ei ole johtanut. Hautamäki aloitti kuorolaulamisen pikkutyttönä Oulaisten nuorisokuorossa. Lapsuuden kuorokokemukset ja -muistot ovat kantaneet ja säilyneet mielessä tähän päivään saakka.

40-vuotisen Päivärinnan lapsikuoron toiminta on pysynyt vuosien aikana melko samanlaisena. Lukuvuosi rakentuu perinteisesti joulu- ja kevätkonserttien ympärille.

Alkuvuosina laulajamäärä oli vielä hieman nykyistä suurempi. Silloin lapset jaettiin nuorempien ja vanhempien oppilaiden kuoroihin.

Koistisen mielestä kuorolaulamisella on tärkeä asema myös yhteiskunnallisesti.

– Nykyään lapset ja varmaan aikuisetkin laulavat vähemmän yhdessä kuin menneinä aikoina. Yhdessä laulamisen kulttuuri on rapautunut. Kuorotoiminta pitää yllä yhdessä laulamisen kulttuuria ja lauluäänen käyttöä ja oman äänen sovittamista muiden ääniin.

Juhlavuosi on tuonut tapahtumia

Aikoinaan Päivärinnan lapsikuorolla oli tapana osallistua Tallinnan laulujuhlille. Nykyään ohjelmassa on ollut seutukunnan lastenlaulujuhlia.

– Ne ovat olleet hienoja tapahtumia. Viimeksi lokakuussa 2022 Ylivieskassa järjestettiin Kala- ja Pyhäjokilaakson lastenlaulujuhla, johon osallistui 900 koululaista, Hautamäki kertoo.   

Kuorolaisten lukuvuosi päättyy perinteisesti Päivärinnan lapsikuoron kannatusyhdistys ry:n järjestämään kevätretkeen.

Joulu- ja kevätkonsertti kuuluvat siis vuosittaiseen ohjelmaan, mutta nyt 40-vuotisjuhlavuonna tapahtumaa on ollut enemmän ja konsertit isompia.

Joulukuussa lapsikuoro ja Ylivieskan seudun musiikkiopiston orkesteri Vieska Sinfonietta toteuttivat yhteisen kahden esiintymisen ”Tulkoon joulu” -joulukonsertin kulttuuritalo Akustiikassa. Orkesteria johti Tiinaliisa Typpö.

Maaliskuussa kuoro esiintyi Ylivieskan uuden torin avajaisissa ennen illan pääesiintyjää Portion Boysia. Kuoron kanssa yhdessä esiintyi puhallinorkesteri Quattro di Bothnia sekä Aki Hietala. Koistinen kertoo, että omaa esiintymisvuoroa jännitettiin kovasti, mutta esiintymisestä täydelle torille myös nautittiin suuresti.

Räntäsateesta huolimatta tunnelma täydellä torilla oli lämmin, ja oman esiintymisen jälkeen kuorolaiset saivat seurata eturivistä Portion Boysin keikkaa.

Toukokuussa entinen kuoronjohtaja Sanna Yli-Kotila kävi pitämässä kuorolaisille äänenkäyttöön, ilmaisuun ja esiintymiseen liittyvää työpajaa.

Lukuvuosi 2023–2024 huipentuu Päivärinnan lapsikuoron 40-vuotisjuhlakonserttiin, jota on valmisteltu ja harjoiteltu koko kevätlukukausi. Juhlakonsertti pidetään tulevana sunnuntaina Akustiikassa.

Konsertissa on nykyisen kuoron lisäksi mukana esiintymässä myös entisiä, nyt jo aikuisiksi musiikin ammattilaisiksi tai esiintyviksi taiteilijoiksi varttuneita Päivärinnan lapsikuoron laulajia.

Kuoron perustaja ja ensimmäinen kuoronjohtaja dir. cant. Kaisa Haapakoski kertoo konsertissa kuoron 40-vuotisesta historiasta, josta on esillä myös valokuvanäyttely.

– Olen todella ylpeä Päivärinnan lapsikuorosta ja onnellinen, että meidän koulun lapset saavat kokea tämän. Koulu, musiikkiopisto ja kulttuurikeskus muodostavat tässä Ylivieskan keskustassa upean kolminaisuuden. Meidän koulun lapset voivat mennä sukkasillaan katsomaan Akustiikan näyttelysalissa olevaa taidenäyttelyä ja harrastaa musiikkia soittamalla jotakin soitinta heti koulupäivänsä jälkeen musiikkiopiston tiloissa, Hautamäki summaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*