Väestön vähenemisestä puhutaan usein liian kielteisesti – "On yleinen harhaluulo, että elämä pienissä kunnissa olisi vaikeaa"
Arkistokuva: Ville Miettinen
Kuntakentän uutiset ovat viime aikoina olleet pääosin synkkiä. Kriisikuntien määrä nousee, asukkaat vanhenevat ja 2040-luvulla väestö kasvaa enää Uudellamaalla. Voimakkainta väestökato on pienissä alle 5 000 asukkaan kunnissa.
Valtiovarainministeriön johdolla laadittu Kuntien tilannekuva -raportti julkaistiin 13. helmikuuta. Raportti käsittelee kuntien väestökehitystä, taloutta, tehtäviä, henkilöstöä, demokratiaa ja elinvoimaa.
Keskeinen viesti on, että osalle kunnista lakisääteisistä tehtävistä suoriutuminen tulee olemaan vaikeaa. Kuntien väliset erot kasvavat jopa odotettua nopeammin, kun väestörakenne muuttuu.
Talouselämän jutussa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ekonomisti Simo Pinomaa ja Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo ”varoittavat vakavin sanoi Suomen väestökehityksestä ja kuntien tilanteesta”.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Blogissaan Pinomaa esittää, että valtiovallan tulisi tehdä jämäkästi päätöksiä kuntien yhdistämiseksi. Samalla kuntien vastuulla olevia tehtäviä pitäisi ajaa alas.
– Kumpi väistyy: kuntien velvollisuus tarjota peruspalveluja vai kuntien itsenäisyys, Pinomaa kysyy.
Lapinjärven kunnanjohtajan Tiina Heikan mukaan keskustelu kuntaliitoksista on vanhanaikainen. Suomi tarvitsisi liitosten sijaan koko maan kattavia kokonaisvaltaisia muutoksia esimerkiksi nykyiseen hyvinvointiyhteiskuntamalliin. Myös teknologia voisi tarjota ratkaisuja.
– Kuntaliitokset tulevat ennen pitkää mahdottomiksi, Heikka sanoo.
Hän tunnistaa yleisen linjan pieniä kuntia ja maaseudun kuntia käsittelevästä julkisesta keskustelusta. Se on kielteinen. Ikäviä asioita nostetaan esiin enemmän kuin mukavia.
Heikan mukaan kielteisten kehityssuuntien korostaminen on huolestuttavaa. Osa mielikuvista muuttuu itsensä toteuttaviksi ennusteiksi.
Tammikuussa Heikka valittiin pienten kuntien verkoston puheenjohtajaksi. Pienikokoisiin kuntiin liittyy paljon ennakkoluuloja, jotka hän haluaisi kumota.
– On yleinen harhaluulo, että elämä pienissä kunnissa olisi vaikeaa. Todellisuudessa moni elää maalla todella hyvää ja helppoa elämää.
Heikka muistuttaa, että on paljon sellaisiakin pieniä kuntia, joihin riittää muuttoliikettä. Esimerkiksi Lapinjärvellä on paljon lapsiperheitä. Itse Heikka olisi ennemmin huolissaan talousvaikeuksissa olevista kaupungeista kuin pienistä kunnista.
Myös moni kaupunki kamppailee ikääntyvän väestön ja kuntatalouden ongelmien kanssa. Esimerkiksi Vaasaa uhkaa vuoden 2020 lopussa jopa kriisikuntamenettely, jos kaupunki ei saa katettua viime vuosien aikana kertynyttä alijäämäänsä.
Ei enää ”sopeutumista”
Kunnan elinvoimaisuuden lisääntyminen ei tarkoita samaa kuin väkiluvun kasvu, sanoo Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä. Myös hän on tyytymätön Suomen ongelmakeskeiseen väestörakennekeskusteluun.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja useissa entisen Neuvostoliiton pienissä kaupungeissa väkimäärän laskuun on kehitetty luovia ratkaisuja jo vuosia. Ruotsissakin kehitellään parhaillaan toimintamalleja.
Suomesta taas puuttuu jopa sanasto, jolla myönteisempää keskustelua kuntien vähenevästä asukasluvusta voisi käydä. Englanniksi on termi ”smart shrinking”, mutta suomesta ei löydy vastinetta.
Puheita ”hallitusta alasajosta” ja ”sopeutumisesta” Määttä vierastaa.
– Miltä kuulostaisi ilmastonmuutokseen sopeutuminen?
Passiivisen sopeutumisen sijaan kuntien tulisi Määtän mukaan etsiä innovatiivisia ja yhteisöllisiä toimintamalleja ja olla hyväksymättä keskittämistä ratkaisuna ongelmiin. Esimerkeiksi hän listaa muun muassa robotisaation, strategisen kaavoituksen ja luovat hajautetut palveluratkaisut.
Myös asenne on tärkeä.
– Ei saa ajatella, että minun kuntani on jo parhaat päivänsä nähnyt. Pitää muistaa, että nykyisille asukkaille ja kuntaan muuttaville kunta on olemassa sellaisena kuin se on nyt. Entisellä asukasmäärällä ei ole heille merkitystä.
Tajuaakohan sitä moni, että vaikka monen kunnan väkiluku laskee, niin näihin kuntiin kuitenkin edelleen muuttaa ihmisiä. Niin meillekin joka vuosi yli 200. Nettomuutto on paljon mukavammassa jamassa kuin vuosina 1995-2005. Ajattelin vain kertoa. ? #kunnat
— Tytti Määttä (@tyttimaatta) February 13, 2020
Määttä muistuttaa, ettei Suomen pyrkimys valtionakaan ole ollut voittaa muita valtioita ihmisten määrällä. Kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta on etsitty muualta, ja niin voivat tehdä myös kunnat.
Suomi on maa, jossa on aina ollut harvaanasuttuja paikkoja ja niin tulee myös olemaan Määttä arvioi.
– On harha, kun ajatellaan, että alueet tyhjenisivät kokonaan. Väkimääriltään pienissä kunnissa asuu yhä ihmisiä ja muuttovirta kulkee molempiin suuntiin.
Vakituisten asukkaiden lisäksi matkailijat ja kesäasukkaat tuovat ihmisiä monille alueille. Väkiluvultaan pienten kuntien alueella sijaitsee usein myös Suomen kilpailukyvylle tärkeitä biotalouden resursseja, Määttä sanoo.
Maaseudun kohtalon surkuttelun sijaan Määttä haluaisi herätellä keskustelua väestörakenteen muutoksen kansallisesta ongelmasta: väestön väheneminen haastaa koko hyvinvointivaltion rahoituspohjan.
– Miten rahoituspohja ja palvelut tullaan uudelleenjärjestämään, on keskustelu, jota ei juuri uskalleta käydä. Ihmetellään vain, kun rahat eivät riitä, ja samaan aikaan päätetään uusista palveluista.
Muuttoliikkeen hinta
Asukasluvun alenemaa on demonisoitu, vaikka läheskään kaikkiin kuntiin ei voi tulla kasvua lähivuosina. Näin summaa kunta-alan konsulttiyhtiö Perlacon. Kun kaikille kunnille ei edes teoriassa riitä muuttovoittoa, ei ”kasvun strategia” toimi.
Perlacon julkaisi vuonna 2020 selvityksen Pirkanmaan palvelurakenteesta muuttoliikkeen valossa. Konsulttiyhtiö korosti, että muuttoliikkeen aiheuttamat kustannukset riippuvat siitä, miten kunta sopeuttaa palveluitaan muutokseen.
Jos kunta ymmärtää purkaa palvelurakenteita samaan tahtiin, kuin väki vähenee, voi muuttotappio hetkellisesti tuoda taloudellisia voittoja.
Perlaconin selvityksen mukaan kaikkien suomalaisten muuttotappiokuntien vuosien 2016 ja 2018 välinen yhteenlaskettu taloudellinen hyöty muuttoliikkeestä olisi ollut 100 miljoonaa euroa, jos palveluita olisi sopeutettu oikein. Täysin ilman sopeuttamista samoille kunnille olisi sen sijaan aiheutunut 300 miljoonaan tappiot.
Muuttovoittokunnissa muuttoliike itse asiassa usein maksaa kunnan asukkaille. Esimerkiksi Pirkanmaalla väkimäärän kasvu tuli kalliiksi muuttovoittopaikkakunnille, etenkin Tampereelle.
Yksi selittävä tekijä on muuttajien ikä. Muuttovoittoalueille tulee paljon nuoria aikuisia, joiden mukana muuttavat menot, muttei juuri verotuloja.
Kuntien on mahdollista säilyttää itsenäisyytensä, mutta se edellyttää päätöksiä, joiden tekemistä varten harva valtuutettu on hakenut päättäjäksi, summaa Perlacon raportissaan. Muuttotappiokunnilta tarvitaan palvelurakenteen sopeuttamista, -voittokunnilta palvelurakenteen pitämistä tiukkana. Palveluja ei saa lisätä ennakolta, vaan sitä mukaa, kun uusia asukkaita saapuu.
– Kuntien on ymmärrettävä, että strategioissa ei voida turvautua päiväuniin ja uskoa, että olemassa olevat rakenteet kannattaa säilyttää, koska juuri meidän kuntaamme kohtaa suuri uusien asukkaiden sisään muutto ja luonnollinen väestönlisäys räjähtää käsiin – silti näiden unelmien varaan on rakennettu lähes jokaisen kunnan strategia.
Lue lisää:
- Osa kunnista jo kuilun partaalla – kuntakentällä ilonaiheet vähissä
- Tilastokeskuksen ennuste: Suomen väkiluku alkaa laskea vuonna 2031, 15 vuoden kuluttua ei enää yhtään maakuntaa, jossa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee
- Muuttovoitto kasvattaa Uudenmaan väestöä ennusteita nopeammin – erot kuntien välillä suuria
- Kriisikuntamenettely uhkaa myös kookkaita kaupunkeja – ”Ongelmat kiteytyvät siihen, että menot ovat liian suuret”
- Lapinjärven Tiina Heikka: Kuntien talouskriisin merkitystä ei ymmärretä kunnolla
Kuntaliitokset eivät ole pysyvä ratkaisu niihin ongelmiin, joihin niillä haetaan ratkaisua. Asia saattaa olla jopa päin vastoin. Kuntaliitokset kiihdyttävät hallitsematonta kaupungistumista. Asuntojen hinnat karkaavat käsistä kaupungeissa ja niiden arvo romahtaa maaseudulla. Palvelujen järjestämisen hinta kaikille suomalaisille ei riipu siitä, missä kunnan raja kulkee. Ratkaisu ongelmiin tulee hakea teknologian hyödyntämisellä, ei hallinnollisten rajojen siirtelyllä.
Tosiasia kuitenkin on, että monet palvelut vaativat tietyn väestöpohjan/palveluja käyttävien pohjan, jotta niitä voidaan tarjota vähänkään järjellisin kustannuksin lähellä käyttäjiä. Pitkien etäisyyksien maassa tämä on jo ja tulee tulevaisuudessa olemaan merkittävä haaste, jopa ongelma.
Teknologia tulee todennäköisesti auttamaan jonkin verran, mutta riittääkö se, jää nähtäväksi. Voi hyvin olla, että jos ei työnteko/yrittäminen/elinkeinon harjoittaminen edellytä asumista syrjäseuduilla, tulee se entisestään vähenemään. Ikäihmiset eli eläkeläiset jäävät, kun on pakko, mutta nuorempi väki valitsee muut asuinseudut.
Jutussa haastatellut kepukuntajohtajat ovat tietenkin eri mieltä, se kun kuuluu agendalle.
20.000 asukkaan kunnassa erittäin hyvät palvelut – malliksi muillekin. Kuntayhtymään liittymisen seurauksena karsittiin palveluja. Seurauksena reilu 2 milj. lisäkustannukset. Hoitoketjut toimivat ennen samoin kuin nytkin.
Ei suuri ole aina tehokasta ja kaunista. Kunnat näkevät läheltä mikä on parasta juuri tälle kunnalle.
Tässä maassa on tuhlattu mielettömästi resursseja, joille olisi ollut järjellisempääkin käyttöä.
”Lex-Rautavaara” on eduskunnassa säädettävä sassiin.
Kuntaliitokset eivät ole tuottaneet elinvoimaa. Liitokset ovat johtaneet palvelujen ja toimintojen keskittymisiin ja liian monet kirkonkylät ja entiset kuntakeskukset ovat kuihtuneet. Liitoskunnissa kehitetään yleensä vain yhtä entisistä kuntakeskuksista ja muut ovat menettäjiä joka suhteessa. Negatiivisestä kehityksestä on valitettavan paljon esimerkkejä.
Mielestäni kotikunnalla ja kotiseurakunnalla on itseisarvoa, mikä koetaan vasta sitten, kun itsenäisyys on menetetty. Haluan, että jos vielä kuntaliitoksia tehdään, niin ainakin seurakunnat pyrittäisiin pitämään itsenäisinä, jotta asukkailla olisi kotipaikkaidentiteettiä.
Olemme pieni pohjoissuomalainen eli lappilainen kunta. Yksi niistä kunnista jotka Lapin Seutukaavaliitto julisti 1980-luvun lopulla ”kuoleviksi kunniksi joille voidaan enää tarjota saattohoitoa”. Täällä vain porskutellaan vaikkei sitä ”saattohoitoakaan” ole enää pitkiin aikoihin ollut tarjolla, seutukaavaliittokin on kuollut ja kuopattu jo melkein kolmekymmentä vuotta sitten. Kuntien ja kaupunkien elinvoimaisuutta koskevissa tutkimuksissa kuntamme kuin koko seutukunta pärjää vuodesta toiseen hyvin, eikä väestön väheneminenkään ole enää niin ”kirkossa kuulutettu” asia kuin ennusteiden mukaan olisi pitänyt tapahtua.
Meidän pienen kunnan kokoisella läntillä pohjoisessa naapurimaassa Norjassa on SEITSEMÄN KUNTAA, ja meidän seutukunnan neljän kunnan kokoisella alueella em. valtakunnanrajan takana on peräti KAKSIKYMMENTÄ NELJÄ KUNTAA. Eikä siellä ole mitään paniikkia kuntaliitoksiin, ei tarvittu PARAS-hankkeita, ei hiiskuta mitään aluepolitiikan poispurkamisesta ja ”kuolevista kunnista”.
Jotakin tässä suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa ja yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa on korjattava.
Lappi ja sen syrjäisimmätkin kunnat ja -kylät ovat koko Suomen henkireikä maailmalle, vaikka valtionhallinnon taholta keskittämispolitiikka pääkaupunkiseudulle on ollut äärimmäisen voimakasta viimeiset 30 vuotta. On aika suunnanmuutokselle, uudelle aluepolitiikalle kuten ministeri Kulmuni on jo joissakin kannanotoissa esilletuonut.