Alexander Stubbin tulevaisuudessa kouluissa on tunti liikuntaa päivässä ja kieliopinnot aloitetaan entistä aiemmin.

Uusi hallitus aikoo säästää koulutuksesta 600 miljoonaa. Säästöjä puristellaan kasaan uudistamalla toisen asteen koulutusta, jäädyttämällä yliopistojen indeksikorotukset, korottamalla maksuja ja leikkaamalla opintotuesta. Korkeakoulujen toimintoja tehostetaan ottamalla käyttöön kolmas lukukausi. Säästöjä ja tehoja haetaan myös oppiympäristön kehittämisen kautta.

Alexander Stubbin mukaan tulevaisuudessa suomalaisissa kouluissa on tunti liikuntaa päivässä ja kielikokeiluihin panostetaan entistä enemmän entistä nuorempana.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. myös ministereille tunti liikuntaa päivässä

  2. Kyllä oli surullista katsottavaa TV:ssa oppositiopuolueiden ”kuorolaulu” hallitusohjelmasta. Kun ottaa huomioon keskustelijat, joista useimmat olivat istuneet eduskunnassa vuosikausia ja osa jopa toimineet ministereinä, niin eikö heidän olisi tullut tunnustaa tosiasiat ja tehdä näitä toimia jo huomattavasti aikaisemmin. Vaan mitä he tekivät; leikkasivat kuntien valtionosuuksia ja näin jättivät ”likaisen” työn kuntapäättäjille. Tosiasia on se, että valtionosuusleikkauksilla heikennettin kuntapalveluita ja se jos mikä kohdistuu kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*