Kaupungit kunniaan!
Kaupunkipoliittista keskustelua on Suomessa viime vuosiin asti leimannut kohtuullisen vaikea ja osin nurjamielinen suhtautuminen kaupungistumiseen.
Tähän luontaiseen kehitykseen on suhtauduttu pääasiassa kuin epätoivottavana rytmihäiriönä, jonka hillitsemiseksi tulisi löytää hidasteita, tai jonka aiheuttamiin ongelmin tulisi kehittää lääkkeitä. Ei ilmiönä, jonka dynamiikkaa tulisi tukea, tai jonka edellytyksiä tulisi vahvistaa hyvinvoinnin ja elinvoiman lisäämiseksi.
MONI TUNNISTAA tuotantorakenteiden hitaan muutoksen jälkiteollisesta tuotantoyhteiskunnasta palvelulähtöiseksi osaamistaloudeksi. Mutta vain harva on uskaltautunut aidosti puolustaa muutoksen edellytyksenä olevan kaupungistumista ilmiön perusedellytyksenä ja mahdollistajana.
Kaupungistuminen toteutuu meilläkin silti vääjäämättä, vaikkakin vuosikymmenien viiveellä pohjoismaisiin tai mannereurooppalaisin naapureihin verrattaessa.
Yritysten maantieteessä muuttoliikevirrat ovat jo vuosia sitten kääntyneet asentoon, jossa uudet yritykset syntyvät tai muuttavat sinne missä ihmiset haluavat asua ja missä osaamiskeskittymät ovat suurimmillaan ja tavara- ja ihmisvirrat ovat vuolaimmillaan.
KAUPUNGISTUMISEN taustalla on tuotantorakenteen rinnalla liikkumisen ja asumisideaalien muutos sekä urbaanin elämäntavan kiinnostavuuden lisääntyminen.
Maamme kaupungistumiskehitys on muutaman kasvavan kaupunkikeskuksen rinnalla ollut voimakkainta erityisesti pääkaupunkiseudulla. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on noin 20 prosenttia maan kaikista yritystoiminnan toimipaikoista, henkilöstöä noin kolmannes ja se tuottaa maan liikevaihdosta noin 40 prosenttia.
Väestöpohjaltaan Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten muodostama kokonaisuus on runsas 20 prosenttia koko maan väestöstä.
On luultavaa että itsehallintouudistukseksi kutsuttava maakuntauudistus tulee jatkossakin tuottamaan maahamme kahdentyyppistä elinkeinotodellisuuksia. Eli pienten kuntien elinkeinokehittämisestä vastaavia maakuntakokonaisuuksia ja suurten kaupunkien autonomisia elinkeinoyksiköitä.
SUURTEN KAUPUNKIEN tarve autonomiselle elinkeinopolitiikalle ei katoa uudistuksen myötä. Eivätkä uusilla maakuntakokonaisilla ole tarjolla sellaista osaamista – eikä elinkeinopolitiikan kovana ytimenä olevaa kaavoitusmonopolia – jonka avulla kykenisi korvaamaan kaupunkispesifien intressien edellyttäviä tarpeita tai osaamista.
Kaupungin vetovoimaisuus niin yritysten, asukkaiden kuin matkailijoidenkin silmissä on mielikuvien lisäksi vahvasti riippuvainen maankäytön ratkaisuista ja kunnan saavutettavuudesta.
Ratkaisevaa on se, pystytäänkö suunnittelulla – ja osin markkinoinnillakin – luomaan kokonaisuus, jonka yritykset ja yksityiset kuntalaiset ovat valmiit omilla investointipäätöksillään toteuttamaan. Mutta pelkkä ontto markkinointi ilman uskottavaa, totuudellista ja kiinnostavaa sisältöä ei kauaksi kanna.
Kaupungin vetovoimaisuus ja sen säilyttäminen on elinvoimaisuuden keskeinen elementti. Se näyttäytyy erinomaisesti myös mielikuvatutkimuksia lahjomattomammilla mittareilla, eli esimerkiksi maan sisäisen muuttoliikkeen kehityksellä ja kaupunkiin syntyneillä yksityisillä työpaikoilla.
Kelpo sijoitus maahanmuuttohalukkuusmittauksissa, hyvä maine ja viehkeä ympäristö eivät juuri lämmitä, mikäli se ei todennu viivan alle nettohyötyinä.
MYÖNTEISEN KEHITYKSEN siemenet on esimerkiksi meillä Vantaalla kylvetty jo vuosia sitten ja nyt niiden tuottamaa hedelmää kerätään. Riittävä kaavavaranto asunto- ja yritysrakentamiselle, ripeä ja ennakoitava maankäyttö, poikkeuksellisen suosiollinen maantieteellinen asema, asuntotuotannon vastaavuus muuttuvaan asumisideaaliin sekä kaupungin mainio kehitysdynamiikka ja parantunut maine pitävät kaupunkia nousussa myös tulevina vuosina.
Näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa tämä kehitys tulee myös vääjäämättä jatkumaan.
Elinkeinoelämän osalta voimakkaimmat odotukset kohdistuvat Aviapoliksen rinnalla erityisesti Vehkalan ja Vantaankosken yritysalueiden kehitykseen. Asumisessa puolestaan erityisesti Kivistö, Keimolanmäki, Tikkurila ja Martinlaakso korjannevat suurimman muuttovoiton.
PÄÄKAUPUNKISEUDUN menestys ja sen kasvun jatkuminen ei ole merkittävää vain sen muodostamille kaupungeille vaan koko maalle. Alueen painoarvoa maamme hyvinvoinnille monikaan ei julkisesti kiistä. Siksi se haluaa päättää itse alueensa elinvoimaan liittyvästä kehityksestä myös itsehallintouudistuksen jälkeisessä maailmassa.
José Valanta, Vantaan kaupungin elinkeinojohtaja
Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 5/2016.
