Hyvinvointikeskus ei käy, pitäkää terveyskeskus!

Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuoltaja Ulla Onkamo varoittaa, että nimien kirjavuus voi johtaa harhaan.

Nimi on asiakkaan ensimmäinen kontakti viranomaiseen tai palveluun ja siksi arvokas tiedonvälittäjä. Ymmärrettävyyden ja yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, että samanlaisiin kohteisiin viitataan eri puolilla maata samoilla sanoilla ja rakenteeltaan samankaltaisilla nimillä. Muuten riskinä on, että saman maakunnan alueella on niin terveyskeskuksia, terveysasemia, sosiaali- ja terveyskeskuksia, sote-keskuksia, peruspalvelukeskuksia kuin hyvinvointikeskuksiakin, jotka kaikki tarjoavat samanlaisia palveluita.

Julkisten sosiaali- ja terveyspalveluita tarjoavien
keskusten nimet

Tulevissa maakunnissa on suunnitelmien mukaan sekä julkisia että yksityisten yritysten ylläpitämiä keskuksia, jotka tarjoavat sosiaali- ja terveyspalveluita. Asukas saa itse valita, missä keskuksessa hän asioi.

Vaihtoehtojen hahmottamista ja valinnan tekemistä helpottaa, jos keskukset ovat helposti erotettavissa julkisiin ja yksityisiin. Erottuvuutta taas tukevat hyvin suunnitellut nimet. Siksi julkisen keskuksen nimen on syytä olla selvästi tunnistettavissa julkisen palveluntuottajan nimeksi. Nimen on kuvattava kohdettaan ja välitettävä olennaista tietoa sen toiminnasta.

Valinnanvapauslain luonnoksessa (2. §) käytetään termiä sosiaali- ja terveyskeskus (ruotsiksi social- och hälsocentral). Se tarkoittaa määrittelyn mukaan ”palveluntuottajan palveluyksikköä, jossa tuotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon suoran valinnan palveluja”. Vaikka termi esiintyykin laissa, sitä ei tarvitse ottaa sellaisenaan nimiin. Nimissä voi hyvin käyttää pelkkää terveyskeskus-sanaa.

Sanapari sosiaali- ja terveys- on nimenosana pitkä ja kankea. Siksi sosiaali- ja terveyskeskus lieneekin usein lyhennetty muotoon sote-keskus. Vaikka sote-lyhenne on uudistuksen valmistelun myötä vakiintunut yleiseen käyttöön mediassa, sitä ei tule käyttää virallisissa nimissä. Lyhenteen käyttö ilman viittauskohteen mainitsemista ei ole selkeää, asiallista ja ymmärrettävää kieltä, jota hallintolain 9. pykälässä vaaditaan. Sote-lyhenteen ongelmana on lisäksi, että sen viittauskohde vaihtelee. Soten merkitys voi olla asiayhteyden ja kirjoittajan mukaan esimerkiksi sosiaali- ja terveys- (sote-keskus), sosiaali- ja terveydenhuolto (sote-uudistus) tai koko sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus (sote-sanasto).

Terveyskeskus käy, hyvinvointikeskus ei

Todennäköisesti monet kuntien terveyskeskukset jatkavat toimintaansa samoissa tiloissa uudistuksen jälkeenkin, eikä niiden nimiä välttämättä tarvitse muuttaa. Vaikka tarjolla olisi jatkossa myös sosiaalipalveluja, nimenä voi hyvin olla tuttuun tapaan terveyskeskus– tai terveysasema-loppuinen nimi (kuten Mynämäen terveyskeskus) tai ruotsiksi vastaavasti hälsocentral- tai hälsostation-loppuinen nimi (kuten Grankulla hälsocentral). Nimen säilyttäminen on taloudellinen ratkaisu, kun säästytään nimenmuutoksen aiheuttamilta kustannuksilta. Lisäksi se palvelee valintaa tekeviä asukkaita, jotka vertailevat uusia vaihtoehtoja aiemmin saamiinsa palveluihin.

Kaikkia uusia toimintoja ei tarvitse eikä voikaan mahduttaa nimeen, vaan niistä voi tiedottaa muulla tavalla. Mainio esimerkki tästä on sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta ruotsiksi käytetty napakka nimitys vårdreformen ’hoitouudistus’.

Jos kuntaan perustetaan uusia sosiaali- ja terveyspalveluita tarjoavia julkisia keskuksia, niidenkin loppuosana kannattaa suosia jo vakiintuneita sanoja terveyskeskus ja terveysasema (hälsocentral, hälsostation). Tämä on hyvä ratkaisu siksikin, että lakiluonnoksessa (18. §) keskusten tuottamiin palveluihin ei velvoiteta kuuluvaksi muita sosiaalipalveluita kuin sosiaalihuollon neuvontaa ja ohjausta. Sosiaali- ja terveyskeskuksen sijaan voi harkita peruspalvelukeskusta (omsorgscentral) edellyttäen, että keskuksessa todella on tarjolla laajemmin myös sosiaalipalveluita. Peruspalvelut tarkoittavat Kielitoimiston sanakirjan mukaan kaikille kansalaisille järjestettäviä julkisia palveluja, varsinkin perusterveydenhuoltoa ja sosiaalihuollon vähimmäispalveluja. Sanaa on käytetty aiemmin esimerkiksi nimikkeessä peruspalveluministeri (omsorgsminister).

Sanaa hyvinvointikeskus sen sijaan ei voi suositella, koska hyvinvointi on merkitykseltään abstrakti ja laaja sana, jota käytetään hyvin erilaisissa yhteyksissä. Esimerkiksi Kuusamon hyvinvointikeskus ei ole julkinen terveyskeskus vaan yksityinen kuntosali. Hyvinvointikaupat ja -liikkeet puolestaan tarjoavat tavallisesti vaihtoehtoja lääkkeille, joita taas terveyskeskuksissa määrätään sairauksiin. Sana on ongelmallinen myös siksi, että sitä käytetään ruotsiksi usein väärin. Koska hyvinvointi voidaan asiayhteyden mukaan kääntää monella eri tapaa (välstånd, välfärd, välbefinnande ja välmående), kielenhuolto suosittaa käyttämään sellaisten sanojen kuten välfärdscentral tai välfärdsstation sijaan nimitystä vårdcentral.

Julkisia palveluita tarjoavien keskusten nimissä määrite- eli alkuosana toimii kaikkein parhaiten keskuksen sijaintia ilmaiseva osa, kuten nimessä Kolarin terveyskeskus. Jos kunnassa on useita julkisia keskuksia, alkuosaksi kannattaa valita esimerkiksi kylän tai kaupunginosan nimi, kuten nimessä Linnainmaan terveysasema Tampereella.

On kuitenkin huomattava, että lakiluonnoksen perusteella sosiaali- ja terveyskeskus ei ole yksi, konkreettinen paikka. Luonnoksessa (16. §) todetaan, että sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintoja voidaan tarpeen mukaan sijoittaa erillisiin palveluyksiköihin tai järjestää liikkuvien palvelujen avulla. Lisäksi uudistus tuo mukanaan myös suunhoidon yksiköitä (16. §) ja maakunnan liikelaitoksen palveluyksiköitä (21. §), joista asukas saa muita kuin suoran valinnan sosiaali- ja terveyspalveluita. Käytännössä tämä tarkoittanee muun muassa suurta osaa sosiaalipalveluista. Koska erilaisten yksiköiden kirjo on näin suuri, nimistön kokonaisuus tulisi suunnitella erityisen huolella.

Yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluita tarjoavien
keskusten nimet

Lakiehdotuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (23. §) säädetään, että palvelun tuottajan on toiminnassaan noudatettava julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteisiä velvoitteita. Tämä tarkoittaa, että kieli- ja hallintolain vaatimukset koskevat myös yksityisiä yrityksiä, kun ne tuottavat julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Niidenkin ylläpitämien sosiaali- ja terveyskeskusten nimien tulisi siis olla asiallisia, selkeitä ja ymmärrettäviä ja kaksikielisessä kunnassa lisäksi kaksikielisiä. Sopiva yksityisen terveyskeskuksen nimi on sellainen, josta käy ilmi, missä kunnassa tai kaupunginosassa keskus sijaitsee ja mikä yritys − kuten Attendo, Mehiläinen, Pihlajalinna tai Terveystalo − keskusta ylläpitää. Esimerkiksi Imatran Attendo olisi toimiva ja suomen kielen rakenteiden mukainen nimi.

Huomionarvoista on, että joissakin kunnissa on julkisia terveyskeskuksia, joiden palveluntuotanto on kuitenkin ulkoistettu osin tai kokonaan yksityisille yrityksille. Niiden nimet, kuten Jämsän terveysasema, ovat perinteisiä julkisten terveyskeskusten nimiä. Herää kysymys, miten näiden keskusten käy maakuntahallintoon siirryttäessä. Jos keskuksista tulee kokonaan yksityisten palveluntarjoajien ylläpitämiä, onko nykyisistä, asukkaille tutuista nimistä paras luopua?

Nimien kirjavuus voi johtaa harhaan

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyvässä lakipaketissa säädetään lisäksi maakunnan liikelaitoksesta (ruotsiksi landskapets affärsverk) ja viidestä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueesta (samarbetsområden för social- och hälsovården). Myös nämä tarvitsevat nimet. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta on tärkeää, että nimensä perusteella yhteistyöalueet voi paikantaa oikeaan osaan suomea ja liikelaitokset oikeaan maakuntaan. Lisäksi nimiä on oltava helppo käyttää ja niillä pitää olla toimivat ruotsinkieliset vastineet.

Jos samoista asioista puhutaan eri nimillä eivätkä yksityiset palveluntarjoajat erotu julkisista, asukkaiden on vaikea hahmottaa palvelujen kokonaisuutta. Pahimmillaan epäselvä nimi saattaa johtaa valintaan, joka kaduttaa myöhemmin. Jos nimi ei toimi, sen aiheuttamat ongelmat kuormittavat asukkaan lisäksi hallintoa ja voivat tulla kalliiksi. Jotta maakuntahallintoon saadaan yhdenmukaisia ja käyttökelpoisia nimiä, olisi viestinnän ohjauksen lisäksi tarvetta myös nimistönsuunnittelun ohjaukseen valtakunnallisella tai vähintäänkin maakunnan tasolla. Ohjaukseen ja nimien suunnitteluun voi pyytää apua kielenhuollon ammattilaisilta.

TEKSTI: ULLA ONKAMO, nimistönhuoltaja, Kotimaisten kielten keskus

Artikkeli on julkaistu Kuntalehdessä 4/2018