kuva: Marko Pekkanen
Janita Koivisto oli opintovapaalla helmikuusta lokakuuhun. Hän kertoi opinnoistaan Kuntalehden marraskuun numerossa (11/2018).

Pälkäneen kunnanjohtaja Janita Koivisto siirtyy tammikuussa Kangasalla sijaitsevan Jalmarin Koto -palvelutalon johtajaksi.

Jalmarin Koto on Kangasalan palvelutalosäätiön ylläpitämä palvelutalo, joka tarjoaa asumis- ja tukipalveluita kangasalalaisille eläkeläisille, vammaisille ja heitä hoitaville omaisille.

– Olen pitänyt kunnanjohtajan töistä, mutta sote-tehtävät vetivät puoleensa. Työ Jalmarin Kodon johdossa kehittämistehtävineen vaikutti niin mielenkiintoiselta, että päätin tarttua haasteeseen, Koivisto sanoo.

Koivisto aiemmin toiminut muun muassa Pälkäneen perusturvajohtajana, Kangasalan vanhustyönjohtajana ja Hauhon sosiaalijohtajana. Hänellä oli yliopisto-opinnoissaan sosiaalityö pääaineena.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Koivistolle kertyy hieman yli neljä vuotta Pälkäneen johdossa. Hänet valittiin Esko Arasalon seuraajaksi elokuussa 2014. Viime helmikuusta elokuun loppuun hän oli opintovapaalla ympäristöoikeuden opintojen parissa, ja kunnanjohtajan sijaisena toimi Petri Härkönen.

Väki Pälkäneen johtoviroissa vaihtuu vauhdilla. Kunta täyttää parhaillaan hallintojohtajan virkaa, sillä tehtävässä toiminut Tuomas Hirvonen valittiin syyskuun lopulla Vesilahden kunnanjohtajaksi. Valtuusto valitsee uuden hallintojohtajan joulukuussa.

Koivisto lopettaa työnsä Pälkäneellä 14. tammikuuta ja aloittaa näillä näkymin työnsä Jalmarin Kodon johdossa viikkoa myöhemmin.