Pääkirjoitus: Etsivä löytää

Suuresta Kirjasta peräisin oleva otsikon mukainen ajatus tuntuu nykyään alkuperäislähdettä tutummalta poliisisarjoista, mutta yhä useamman kaupungin sosiaalitoiminnassa se alkaa olla arkipäivää.

Hiljan medioissa kerrottiin Turusta löytyneistä metsien miehistä, jotka olivat asuneet täysin yhteiskunnan ulkopuolella vuosikymmeniä. ”Metsämieheksi” ristitty esimerkkihenkilö oli asunut metsässä jo 1990-luvun lamavuosista alkaen.
Turussa mies saatiin takaisin yhteiskuntaan Pelastusarmeijan tuetun asumisen yksikön Patasin vapaaehtoisin voimin.

Helsingin kaupungissa toimii kahdeksan etsivän lähityön sosiaalityöntekijää, joiden työstä kerrotaan tämän Kuntalehden artikkelissa.

Etsivät sosiaalityöntekijät toimivat pareittain, ja työ tapahtuu yleensä kaduilla, ostoskeskuksissa ja päiväkeskuksissa. Etsivät nimenomaan etsivät. Pääosa asiakkaista on ajautunut syystä ja toisesta yhteiskunnan ulkopuolelle ja iso osa myös yhteiskunnan turvaverkkojen ulottumattomiin. Tämä porukka ei hakeudu sosiaalitoimistoon tai itse hae apua.

* * *

Etsivää lähityötä on tehty Helsingissä jo vuodesta 2009 lähtien. Aluksi kyseessä oli projekti, joka oli suunnattu kaupungin itäisten ja pohjoisten asuinalueiden turvattomuuden voittamiseksi, mutta muutaman jatkokauden jälkeen toiminta vakiintui osaksi kaupungin sosiaalityötä.

Kohtaamisia on vuositasolla kolmisen tuhatta, joista kodittomia on noin kolmannes.

Luku on hätkähdyttävän suuri. Kuntalehden artikkelissa kerrottujen esimerkkitapausten perusteella voidaan arvioida, että vaikka Pave ja Pekka saatiin kutakuinkin jälleen linkitettyä yhteiskuntaan, totaalisesti yhteiskunnan rakenteiden ulkopuolella elää vielä satoja kaupunkilaisia.

Tosin kaupunkilaisiksi metsissä asuvia ei tunnista kukaan ennen kuin etsivät lähityön tekijät heidät löytävät. Ilman osoitteita ja puhelimia he eivät ole mukana missään virallisissa rekistereissä. Ja jos ikä ja tarkka syntymäaika ei ole edes miehen omassa tiedossa, jo sosiaaliturvatunnuksen saaminen vaatii paljon työtä.

Vain harvoin he pystyvät siirtymään työelämään osaksi ns. normaalia yhteiskuntaa. Kyse onkin ihmisarvosta ja siitä, että me kaikki olemme olleet jonkun äidin lapsia. Työttömyyttä, päihteitä, mielenterveysongelmia, asunnottomuus ja sitten alkaakin luisu kohti pimeyttä ja kylmyyttä, jossa on vain lopun odotusta.

Etsivä lähityö tekee äärimmäisen tärkeää työtä ja toivottavasti yhteiskunta osaa myös arvostaa tätä työtä. Vaikka kyse ei ole määrältään valtavan suuresta joukosta, toiminnan syvin merkitys on perustavaa laatua oleva: sivistyksen mitta on se, miten yhteiskunta kohtelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.

Tämä vain korostuu näin koronaviruksen aikana.

Uusi uhka

Maakuntasoten raamien on odotettu selviävän loppuvuoden aikana. Kuntien hiipuva talous ja sote-vastuiden kasvaminen sekä uudistuksen viivästyminen ovat myrkkyä isolle osalle kuntakenttää, kuten VM:n viime kuussa julkaisema raportti Kunnat käännekohdassa? Kuntien tilannekuva 2020 kertoo.

Tällä hetkellä uhka on potenssiin kymmenen: koko kansakunta taistelee koronavirusta vastaan ja sairaanhoitoyksiköt ovat etulinjassa. Kuntahallinto on se hiljainen kärsijä, jota ei saa unohtaa. Kun tästä kriisistä on selvitty, jälleenrakennustyö on aloitettava viemällä sote-uudistus vihdoinkin maaliin.