Pääkirjoitus: Omistamisen tuskaa
Kuntalehden 5/2021 pääkirjoitus
Kuntasektorin korjausvelka on seitsemän miljardin euron luokkaa, josta kiinteistöjen osuus on yli puolet eli noin neljä miljardia.
Kiinteistöjen osalta kyse on usein 1960–70-lukujen rakennuskannasta. Sisäilmaongelmat, kosteus- ja homevauriot ovat lyhentäneet rakennusten teknistä käyttöikää niin, että niiden korjaaminen ei ole enää taloudellisesti järkevää.
Koulut, päiväkodit ja sote-kiinteistöt seisovat tyhjillään, mutta niiden käyttömenot, kuten lämmitys ja vartiointi, rasittavat kuntataloutta edelleen. Tilalle on rakennettava uutta ja se maksaa.
Selkeintä on kiinteistöstä eroon hankkiutuminen. Mutta tämä ei ole kaikille kunnille mahdollista. Kaupungeissa ja aluekeskuksissa rakennuksilla ja tonteilla voi olla jokin arvo, jolla ongelmakohde käy kaupaksi, mutta kaikkialla Suomessa tämä ei ole itsestäänselvyys.
* * *
Tämän numeron sivulta 38 alkavassa Hätähuuto kunnilta -artikkelissa kerrotaan Pudasjärven kaupungin kiinteistökamppailusta. Vaikka Pudasjärvi on niittänyt mainetta muun muassa muutaman vuoden takaisella hirsikampuksella, jossa sisäilmaongelmat hoituvat hirsien luonnollisilla ominaisuuksilla, kaupungin murheenkryyninä on vielä se alkuperäinen ongelma eli 1960-luvulla rakennettu Rimminkankaan koulu.
Sisäilmaongelmia yritettiin ratkaista isoilla korjauksilla, mutta kehnoin tuloksin. Kaupaksikaan kiinteistö ei mennyt, sillä Pudasjärven tonttimarkkinat ovat rajalliset.
Vaikka rakennuksen elinkaarta ei pystytty pidentämään, vanhan koulun elinkaari jatkuu yhä – taseessa. Ja tästä alkavatkin uudet ongelmat. Remonttikustannukset menivät taseeseen, jolloin kiinteistön tasearvo kyllä kasvoi, vaikka loppujen lopuksi käyttöarvo romahti.
Jos Pudasjärven kaikki tarpeettomaksi jääneet rakennukset puretaan, alaskirjaustarve olisi yli kymmenen miljoonaa euroa. – Ja päälle tulisi vielä viisi miljoonaa euroa purkukustannuksia, pohtii kaupunginjohtaja Tomi Timonen.
* * *
Tase muuttuu numerologiasta todellisuudeksi viimeistään siinä vaiheessa, kun kiinteistöjen arvojen alaskirjaukset näkyvät kunnan vuosituloksessa. Tarpeeksi monta tarpeeksi miinusmerkkistä vuotta saa valtion selvitysmiehen koputtamaan kunnan- tai kaupungintalon ovelle arviointimenettelyn aloittamiseksi.
Valtiovarainministeriö vaikuttaa hyvin haluttomalta katsomaan asiaa kuntien kannalta, vaan vakuuttaa, että tällainen uhka ei realisoidu, jos kyseessä on kertaluontoinen tekijä. Jos kyseessä olisi näin yksinkertainen asia, kunnat tuskin kipuilisivat ongelman edessä näin paljon.
Ongelmaan on pystyttävä luomaan ratkaisu, joka täyttää niin lain kirjaimen kuin terveen järjen ja oikeudenmukaisuuden vaatimukset.
Markku Vento, päätoimittaja
