Honkamaa kertoo Länsi-Savossa, että keskusteluja asian tiimoilta on käyty.
– Mitään virallista tiedustelua ei kuitenkaan ole esitetty, joten en vielä ole valmis ottamaan asiaan kantaa, Honkamaa sanoo.
 
Honkamaa väistyi Länsi-Savon pääpoimittajan paikalta tiistaina, kun Itä-Savon päätoimittaja Tiina Ojutkangas nimitettiin molempien lehtien päätoimittajaksi.
 
Etelä-Savon edellinen maakuntajohtaja Matti Viialainen aloitti joulukuun alussa Etelä-Karjalan maakuntajohtajana. Syksyn haussa maakuntajohtajan virkaa tavoitteli yhdeksän hakijaa, joista ketään ei lopulta valittu. Maakuntavaltuusto päätti
julisti 25. julistaa viran uudelleen hakuun. (KL)
 
 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä