Julkisen hankinnat näkyvät suomalaisten arjessa ja juhlassa. Hankintoja tehdään vuositasolla noin 35 miljardin edestä.

Suomeen perustettaan laaja-alainen julkisten hankintojen yhteistyöfoorumi. Hankinta-Suomi nimellä kulkeva foorumi laatii Suomelle yhteisen julkisten hankintojen strategian. Julkisten hankintojen arvon on laskettu olevan Suomessa noin 35 miljardia euroa vuodessa, joten toimivalla strategialla on suuri merkitys julkiseen talouteen.

-Koko kansantaloudelle merkityksellistä yhteiskunnallista vaikuttavuutta voidaan parantaa, kun julkisten hankintojen ostovolyymia käytetään fiksusti. Asia on keskeinen julkisen talouden kestävyyden sekä julkisen sektorin tuottavuuden parantamisen kannalta, totesi valtiosihteeri Martti Hetemäki yhteistyöfoorumin avauspuheenvuorossaan tänään Helsingissä.

Hankinta-Suomi perustetaan valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton yhteistyönä. Foorumin jäseneksi kutsutaan hankintaorganisaatioiden johtoa kunnista ja valtiolta. Keskusteluun tuodaan mukaan myös yritysmaailman ja asiantuntijaorganisaatioiden edustajia.

-Olemme niin laajojen ilmiöiden kanssa tekemisissä, ettei kukaan selviä niistä yksin. Esimerkiksi ilmastonmuutosta ei kukaan pysäytä yksin. Siksi yhteistyö kunta- ja valtiosektorin kesken on olennaisessa asemassa. Julkiset hankinnat ovat tähän oiva työväline, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen arvioi.

Aiheesta tarkemmin Kuntaliiton sivuilla

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*