Talvivaara on yksi suurista hankkeista, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana työllistänyt valtion ja Sotkamon kunnan lupaviranomaisia. Parhaillaan odotetaan ympäristölupaa kiistellylle purkuputkelle. Työt konkurssipesä on jo aloittanut, vaikka lupapäätös on luvassa vasta huhtikuussa. (Kuva: Pekka Moliis)

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja kaavoituksen nykyistä tehokkaampi yhteensovittaminen, YVA-menettelyn ennakkoneuvottelujen lisääminen lakiin, lupavelvollisuuksien keventäminen, sähköisten palvelujen kehittäminen ja valituslupajärjestelmän laajentaminen ovat osa niistä toimenpiteistä, jotka ministeri Lauri Tarastin johtama arviointiryhmä kirjasi esitykseensä.

Ryhmän tavoitteena oli etsiä keinoja ympäristölupaviidakon ongelmiin investointi- ja elinkeinohankkeiden vinkkelistä ilman, että ympäristösuojelun tavoitteista tingitään. Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle tänään luovutetussa raportissa on kaikkiaan 19 konkreettista esitystä eri toimenpiteistä.

– Suurin osa ehdotuksistamme on ratkaistavissa ja toteutettavissa lyhyellä aikavälillä, osassa tarvitaan tarkempia selvityksiä. Kun suurissa hankkeissa nykyisellään hanke voi joutua käsiteltäväksi kunnan eri viranomaisissa 13 kertaa ja kansalaisilla voi olla tilaisuus lausua siitä 8 kertaa, ei kukaan voi pitää tätä oikeasuhtaisena, sanoi ministeri Lauri Tarasti.

Vuoropuhelua lisättävä

Raportin yksi kantava teema on vuoropuhelun lisääminen eri osapuolten välillä. YVA-prosessin kannalta merkittävä askel olisi ennakkoneuvottelujen kirjaaminen lakiin, jotta neuvotteluista tulisi vakiintunut osa YVA-prosessia. Ennakkoneuvottelujen avulla ympäristövaikutusten arviointia voidaan selkiyttää ja nopeuttaa merkittävästi.

– Ennakkoneuvottelumenettelyä on jo sovellettu eräiden yhteiskunnallisesti merkittävien hankkeiden lupaprosesseissa. Tunnetuin tapaus on vireillä olevan Äänekosken biotuotetehdashanke, jossa lupaprosessi aloitettiin syyskuussa 2014 ja ympäristölupa myönnettiin tammikuussa 2015, raportissa todetaan.

Arviointiryhmä ehdottaa ennakkoneuvottelua mahdolliseksi kaikissa ympäristövaikutusten arviointia vuosittain vaativissa noin 30 – 50 hankkeessa. Ennakkoneuvottelut ovat olleet mahdollisia jo aiemmin, mutta toiminta ei ole lyönyt itseään läpi.

Raportin mukaan käytännön haasteena ennakkoneuvotteluissa on ollut se, etteivät lupaviranomaiset ole olleet aktiivisia osallistumaan YVA-ohjelmavaiheessa selvitystarpeiden määrittämiseen. Lupaviranomaiset ovat saattaneet kokea epävarmuutta sen suhteen, missä määrin ne voivat ottaa ennakollisesti kantaa selvitystarpeisiin ennen kuin asia on muodollisesti vireillä lupa-asiana.

Sähköistä neuvontaa

Sähköinen neuvonta ja lupamenettelyjen keventäminen ovat niitä asioita, jotka vaikuttaisivat toteutuessaan suoraan kuntatasolla. Työryhmä esittää ympäristönsuojelulakiin lisättäväksi säännöksiä sähköisestä neuvonnasta. Säännökset koskisivat niin valtion kuin kuntien viranomaisia.

Raportin mukaan kunnissa sähköiseen neuvontaan siirtyminen riippuisi kunnan päätöksistä ja kunnan valmiuksista, mutta jos kunta tekisi tällaisen päätöksen, sen ympäristölupaviranomaisen tulisi antaa neuvontaa samalla tavalla kuin valtion ympäristölupaviranomaisen.

 

Tarastin arviointiryhmän raportti ympäristöministeriön sivuilla

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*