Kuva: EU / Philippe Buisson
Schleswig-Holsteinin osavaltiopäivien jäsen Bernd Voss ja Oulun kaupunginvaltuutettu Satu Haapanen johtavat vasta perustettua vihreiden ryhmää alueiden komiteassa.

Alueiden komitean (AK) tekemästä työstä tulee kertoa entistä pontevammin kansalaisille ja kuntalaisille, sanoo komitean Suomen valtuuskunnan uusi jäsen, Oulun kaupunginvaltuutettu Satu Haapanen, vihr.

Alueiden komitea kokoontuu tällä viikolla Brysselissä uuden toimikautensa (2020-2025) järjestäytymisistunnossa. Komitean työ tunnetaan kyllä esimerkiksi maakuntahallinnossa ja virkamiesten keskuudessa, mutta kansalaisten ja kuntalaisten parissa tunnettuus on vaatimattomampaa, Haapanen myöntää.

– Siitä on syytä keskustella. Suomalaisten valtuuskunnan jäsenten kanssa juuri eilen juteltiin siitä, miten tämä homma pitäisi tehdä paremmin, että kansalaiset ja kuntalaiset tietäisivät, että tämmöinenkin paikka on.

Haapanen on itse neljännen kauden valtuutettu, takana on myös yksi kausi kansanedustajana. Alueiden komitean työ kiinnostaa, koska eurooppalaisuus ja kansainvälisyys ovat kiinnostaneet pitkään.

– EU olemme me, tavalliset ihmiset, ja siksi on tärkeänä, että demokratia, osallisuus ja ihmisten ääni kuuluu myös täällä päässä. Näen itseni viestinviejänä suuntaan ja toiseen. Yhteisten asioiden hoitamistahan tämä on, Haapanen kuvailee tehtäväänsä alueiden komiteassa.

Euroopan alueiden komitea on EU:n päätöksentekoon osallistuva neuvoa-antava elin. Sen päätehtävänä on tuoda esille EU:n lainsäädännön valmistelussa jäsenmaiden kuntien ja alueiden näkökohdat. Komitea antaa lausuntoja komissiolle, neuvostolle ja parlamentille useista EU-lainsäädännön asioista, kuten työllisyys-, sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöasioista ja aluepolitiikasta.

Haapanen pitää alueiden komiteaa vaikutusvaltaisena elimenä.

Keskiviikkona järjestäytymisistunnossa keskustellaan Euroopan tulevaisuudesta, ja paikalla on Euroopan tulevaisuutta käsittelevästä konferenssista demokratiasta ja väestökehityksestä vastaavan komission varapuheenjohtajan Dubravka Šuica.

– Täältä lähtee vahva viesti komissioon ja parlamenttiin. Tämä on yksi instituutioista joita on pakko kuulla päätöksenteossa. Uskon, että raportit ja lausunnot, jotka täältä lähtevät, otetaan tosissaan ja niillä on vaikutusta, Haapanen sanoo.

Vihreille oma ryhmä

Uudella toimikaudella alueiden komitean dynamiikkaa muuttaa brexitin aiheuttaman brittijäsenten poislähdön lisäksi se, että mukana on uusi, kuudes, poliittinen ryhmä vihreiltä. Aiemmin vihreät jäsenet olivat EPP-ryhmässä.

Dynamiikan muutos näkynee ympäristönäkökulman ja nuorten ihmisten näkökulman vahvistumisena, Haapanen arvioi.

– Eilen ryhmän kokouksessa oli valtavasti osaamista ympäristöasioissa, luonnonsuojelussa, ilmastomuutoksen torjumisessa, mutta myös vahvaa paikallishallinnon osaamista, kun mukana on muiden muassa Prahan kaupunginjohtaja.

Haapanen jakaa ryhmän puheenjohtajuuden saksalaisen Bernd Vossin kanssa.

– On erittäin suuri luottamuksenosoitus, asettaa puheenjohtajaksi henkilö, jota ei kukaan oikeastaan ennalta tunne, Haapanen sanoo.

Valintaa tuskin jarrutti se, että Haapasen kielitaitoon kuuluvat mm. saksa, espanja ja kreikka. Puheenjohtajakokemusta hänellä on mm. Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunnasta.

– Uskon, että luottamus on herännyt viime päivien aikana, kun olen käynyt neuvotteluja eri poliittisten ryhmien kanssa ja viestinyt ahkerasti.

Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana jatkaa Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Markkula, kok., joka toimi viime toimikaudella alueiden komitean puheenjohtajana ja 1. varapuheenjohtajana. Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja on Keravan kaupunginvaltuutettu Anne Karjalainen, sd.

Suomen valtuuskunnan jäsenet EU:n alueiden komiteassa 2020-2025

Markku Markkula, kok., (puheenjohtaja), Espoo; Sari Rautio, kok., Hämeenlinna, Anne Karjalainen, sd., Kerava; Mikkel Näkkäläjärvi, sd., Rovaniemi, Mirja Vehkaperä, kesk., Oulu; Satu Haapanen, vihr., Oulu; Ilpo Heltimoinen, ps., Lappeenranta: Mikko Aaltonen vas., Tampere; Bert Häggblom, Maarianhamina (Ahvenanmaan ehdokas)

Varajäsenet: Pauliina Haijanen, kok., Laitila; Jari Andersson, kok., Sastamala; Sanna Parkkinen, sd., Liperi, Joonas Honkimaa, sd., Kouvola, Merja Lahtinen, kesk., Jämsä; Pekka Myllymäki, kesk, Mynämäki; Niina Ratilainen, vihr., Turku; Patrik Karlsson, r., Vantaa, Anette Bergbom, Maarianhamina (Ahvenanmaan ehdokas)

TAUSTA: ALUEIDEN KOMITEA

Euroopan alueiden komitean jäsenet ovat vaaleilla valittuja paikallis- tai aluehallinnon edustajia. Kukin maa valitsee haluamansa jäsenet, jotka EU:n neuvosto nimittää viisivuotiseksi toimikaudeksi. Toimikausi voidaan uusia. Yksittäisen maan jäsenten määrä riippuu maan väkiluvusta.

Maan edustajat muodostavat maakohtaisen valtuuskunnan, joka heijastaa maan poliittista, maantieteellistä, alueellista ja paikallista tasapainoa.

Jäsen voi halutessaan liittyä johonkin poliittiseen ryhmään. Tällä hetkellä ryhmiä on kuusi: Euroopan kansanpuolue (EPP), Euroopan sosiaalidemokraattinen puolue (PES), Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä (ALDE), Euroopan allianssiryhmäen (EA), Euroopan konservatiivit ja reformistiten (ECR) sekä vihreiden ryhmä. Jäsen voi myös pysyä poliittisesti sitoutumattomana.

Euroopan alueiden komitea valitsee jäsentensä keskuudesta puheenjohtajan kahdeksi ja puoleksi vuodeksi kerrallaan.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*