Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb suhtautui Kuntamarkkinoiden puoluejohtajien paneelissa myönteisesti Kuntaliiton toimitusjohtajan Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman esitykseen siitä, että kuntien tehtävien purkua helpotettaisiin kokeilulainsäädännöllä.

– Tarvitaan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, kuinka puretaan normeja, Stubb totesi.

Stubb totesi jännittäneensä ensiesiintymistään Kuntamarkkinoilla niin paljon, että puhui Kuntatalolla aluksi ruotsia, kun piti puhua suomea.

Pääministeri sanoi katsovansa kuntakokonaisuutta kolmesta näkökulmasta: EU:n lainsäädännön, kansallisen lainsäädännön ja kunnallisen lainsäädännön näkökulmista.

– EU on helppo ja riidaton, kansallisella tasolla on kovempia otteita, ja kunnassa vasta ne kovat otteet ovat päällä, koska kunnassa on identiteetti ja palvelutaso, Stubb totesi.

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne arvioi, että moni nykyinen normi estää järkevän toiminnan.

– Tämä ei koske vain kuntahallintoa vaan myös valtion hallintoa. Esimerkiksi työnvälityksessä on konkreettisia asioita joita pitää uudelleen arvioida.

Paneelin lopuksi Stubb totesi, että enää ei jännitä. Pääministeri päätti paneelin kolmeen mielestään tärkeimpään kunta-alan kysymykseen.

– Tarvitsemme selkeitä ratkaisuja sotessa. Kunnille on annettava tilaa soveltaa normeja enemmän kuin tänäpäivänä. Näyttää että on tulossa lisää kriisikuntia, ja meidän pitää olla realistisia siinä kuinka saadaan järkevöitettyä koko kuntakenttä.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*