Kuinka viestiä tutkimuksesta saatu tieto kuntalaisten, kuntapäättäjien ja virkahenkilöiden ammennettavaksi?

Siinä yksi suurista kysymyksistä, joita pohdittiin ARTTU2-tutkimusohjelman päätösseminaarissa Kuntatalolla torstaina.

Sipoon kunnanjohtaja Mikael Grannas toivoi aamupäivän paneelikeskustelussa vuorovaikutusulottuvuutta tiedon hyödyntämiseen.

– Pitäisi ottaa kuntalaisia mukaan, saada dialogia aikaan. Tieto pitäisi saada näkyville niin että se herättää kuntalaisen mielenkiinnon ja mielipiteitä. Multimediaaliset sisällöt sopivassa koossa, ehkä vähän provosoivasti, somessa levittäen.

Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom totesi tilaisuuden avauspuheenvuorossaan, että viestinnän osuus tutkimuksen viemästä työmäärästä on jopa puolet.

Myös Espoon tutkimusjohtaja Teuvo Savikko totesi, että työ ei suinkaan lopu tutkimuksen tekemiseen.

– Tutkimustulos vasta puolet tehdystä työstä. Tulosten perustella pitää pystyä arvioimaan, miten se muuttaa toimintaa tai vaikuttaa toiminnan kehittämiseen. Se on vähintään yhtä iso työ kuin tutkimuksen tekeminen, varsinkin jos haluaa saada niitä muutoksia läpi ja käytäntöön, Savikko sanoi.

Suojaa häirintää ja uhkailua vastaan

Yksi ARTTU2-tutkimusohjelman 40 tutkimuksesta koski kunnan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kokemaa häirintää ja uhkailua.

Tätä ilmoitti kokeneensa 36 prosenttia vastanneista johtavista viranhaltijoista.

Prosentti oli jopa yllättävän pieni, arvioi paneelikeskustelussa Kokkolan kaupunginjohtaja Stiina Mattila.

Yleisimpiä uhkailun muotoja ovat asiaton palaute mediassa sekä muut sanallisen uhkailun muodot. Tällaisen häirinnän kohteeksi ilmoitti joutuneensa noin 60 prosenttia niistä kuntapäättäjistä, jotka olivat ilmoittaneet kokeneensa häirintää.

Kuntajohtajien puheenjohtaja, Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö arvioi, että kunnanjohtaja ei välttämättä edes voi julkisesti puhua uhkailusta.

– Varsinkin jos uhkailu tulee sieltä jonka pitäisi olla se sparraaja, Rämö viittasi tilanteeseen jossa uhkailu tulee luottamushenkilöstön johdolta.

– Meillä ei ole menettelyä kuten muilla työntekijöillä. Asemamme johtajana on paljon heikompi. Olemme altavastaajina tilanteessa.

Huolen koosta kertoo, että Rämö sanoi näkevänsä tällaisen kunta-alan ilmiön jopa #metoo-ilmiötä suurempana.

– Toivon että todella voisimme miettiä, miten voimme alkaa suojella työntekijöitä, Rämö sanoi.

Kaiken ei tarvitse olla täydellistä

ARTTU2-tutkimuksessa Sipoon katsottiin onnistuneen strategiassaan hyvin. Kunnanjohtaja Grannaksen mukaan yksi avaintekijä onnistumisessa on valtuuston saaminen mukaan yhdessä tekemiseen.

Toinen avaintekijä on yllättävämpi.

– Kun teimme pohjatyötä viranhaltijoiden kesken, teimme tahallaan puolivalmista. Se on hankala juttu. 15 prosenttia henkilöstöstä jalkautui kuntalaisten luo löytämään ydinongelmia jotka puhuttavat. Niille tehtiin vaihtoehtoja ja vaihtoehdoille vaikutusarvioita talouteen ja arkeen, Grannas kuvailee strategian kehittelyä.

Myös ARTTU2-tutkimusohjelman tieteellinen johtaja, emeritusprofessori Pentti Meklin sanoi rakenneuudistusten takkuamisen historiaa kerratessaan, että täydellisyyttä ei tarvitse aina tavoitella.

Hallitukset ovat tutkimusohjelman aikana vaihtuneet, samoin hallitusten päämäärät paikallishallinnon uudistamisessa.

– Kunnan kokoa palvelujen järjestämiseen on pidetty liian pienenä 1960-luvun kuntauudistuksesta asti, Meklin muistutti ja korosti, että jostain syystä kunnan koon määrittelyssä käytetään vain asukaslukua vaikka alueellinen rakenne on myös erittäin tärkeä huomioida.

Meklin sanoi seuranneensa ”huuli pyöreänä” keskustelua siitä, että jotkut yksiköt ovat liian pieniä palvelujen järjestämiseen.

– Millä tavalla liian pieniä? 1960-luvulla raja oli 8 000 asukasta, PARAS-hankkeessa 20 000, sitten 50 000. Tämä ei anna kovin vakuuttavaa käsitystä suuruuden perustelusta, Meklin sanoi.

Suuruudella on toki etunsakin, Meklin myönsi.

– Suuri yksikkö sietää paremmin toiminnan laajuuden vaihtelua, kehittämisresursseja on enemmän, pystyy hankkimaan ja pitämään yllä riittävän suurta palvelukapasiteettia ja tuottamaan tukipalveluja.

Hän kuitenkin pohti, onko järkevää puskea samanlaista mallia joka puolelle Suomea, jossa riittää niin erilaisia alueita.

– Eriytymiskehitys pitäisi vain myöntää. Se jatkuu.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*