Hallitus päätti myös, että pelastustoimeen perustetaan enintään 11
tilannekeskusta. Sisäministeri Päivi Räsänen käynnisti
virkamiesselvityksen viidestä pelastustoimen tilannekeskuksesta, jotka
perustettaisiin yhteistyössä sote-alueiden kanssa. Tällöin on
mahdollista saavuttaa säästöjä hyödyntämällä yhteistä infrastruktuuria
sekä lisätä toiminnan sujuvuutta yhteisiin toimipisteisiin sijoitettujen
toimintojen avulla. Pelastustoimen tilannekeskusten lopullinen määrä
tarkentuu myöhemmin sote-uudistuksen suunnittelun yhteydessä.

Rakenneuudistuksen tavoitteena on saavuttaa pysyvä, vähintään 7,5
miljoonan euron vuosittainen säästö palvelutasoa heikentämättä vuoteen
2017 mennessä. Sisäministeriö laatii yhdessä kuntien ja
pelastuslaitosten kanssa suunnitelman vuosittaisten säästöjen
toteuttamiseksi.

Palvelutaso ei laske

Sisäministeriön mukaan äästötoimet valmistellaan sen,
pelastuslaitosten ja kuntien yhteistyönä siten, että pelastustoiminnan
palvelutaso ei laske. Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen
soveltamista yhtenäistetään siten, että se mahdollistaa uudenlaiset
tehokkaammat toimintatavat pelastustoiminnan tasoa heikentämättä.

Pelastuslaitosten johtamisjärjestelmää ja henkilöstörakennetta
kehitetään edelleen siten, että miehistön suhteellinen osuus koko
henkilöstössä kasvaa. Sisäministeriö tukee muutosta uudistamalla
pelastustoimen johtamisohjeen. Pelastustoimen yhteishankintoja lisätään.

Sisäministeriön asettama rakenneuudistuksen seurantaryhmä ohjaa
ja seuraa muutoksen toteuttamista ja säästöjen saavuttamista. Tavoitteen
toteutumisen seurantaan asetetaan selkeät aluekohtaiset tavoitteet,
joita seurantaryhmä seuraa pelastuslaitosten säännöllisen raportoinnin
perusteella. Aluehallintovirastot valvovat, että pelastustoimen
palvelutaso ei heikkene rakenteellisten uudistusten toteuttamisen myötä.

Sisäministeriön aiemmin tekemä ehdotus siirtymisestä yhdentoista
pelastusalueen järjestelmään sai runsaasti kriittistä palautetta
lausuntokierroksella. Erityisesti useimpien nykyisten pelastusalueiden
keskuskaupungin vastustivat uudistusta. Myös Kuntaliiton lausunnossa
suhtauduttiin aluejaon muutoksiin hyvin varauksellisesti.

Yhteenveto lausunnoista

Avatar
Paavo Taipale
paavo.taipale@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*