Sotainvalidien asia on yhdistänyt toraisan sote-valiokunnan. Laitoshoitoon oikeuttavaa haittaraja-astetta halutaan laskea puoleen nykyisestä 20 prosentista.

Onnistuu eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalta yhteistyökin, vaikka hallituksen sote-lakien käsittely aikamoista tuskaa vaikutti olevan. Eduskunnan sote-valiokunnan jäsenet sekä varajäsenet allekirjoittivat tänään yhteisen sotainvalidien laitoshoitoon pääsyä helpottavan lakialoitteen.

Lakialoitteessa esitetään, että sotainvalidien laitoshoitoon oikeuttavaa haitta-asterajaa alennetaan 20 prosentista 10 prosenttiin. Näin parannetaan sotainvalidien mahdollisuuksia saada yksilöllisen tarpeen mukaista hoitoa. Valiokunnan on tarkoitus käsitellä lakialoite kiireellisenä.

Suomessa on noin 1800 sotainvalidia, joiden keski-ikä on 92 vuotta. Sotainvalidien määrän on arvioitu puolittuvan vuoden 2020 loppuun mennessä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*