Sosiaalipolitiikka tulisi Juho Saaren mielestä miettiä urbaanien alueiden politiikkana, koska sosiaalimenot keskittyvät kaupunkeihin. Kuva: Rami Marjamäki

Artikkeli on julkaistu Kuntalehdessä 4/2020. 

Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professorin ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin Juho Saaren kalenteri on tupaten täynnä. Sihteerin mukaan kalenteri on hirveä, mutta yksi vapaampi iltapäivä haastattelulle sentään löytyy.

Miten yksi ihminen tuollaista työtahtia jaksaa? Pian käy ilmi, että Saari ottaa etäisyyttä leipätyöhön tutkimalla jotain ihan muuta. Kohteena on silloin 1950-luku. Piakkoin häneltä ilmestyy kirja Kyllikki Saaren (ei sukua) murhasta. Mutta palataan siihen myöhemmin.

Professori ei vaikuta hiukkaakaan kiireiseltä. Hänen mielestään työkuorma on täysin normaali. Hän muistuttaa, että yliopiston professorilla ja yliopistolla on kolme tehtävää. Opettamisen ja tutkimisen lisäksi tärkeä kolmas tehtävä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen, ja sitä Saari on tehnyt poikkeuksellisen ahkerasti hallitusten asettamissa työryhmissä ja selvitysmiehenä.

Saari on toiminut muun muassa sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen selvityshenkilönä ja edellisellä hallituskaudella Juha Sipilän, kesk., asettaman eriarvoisuustyöryhmän puheenjohtajana.

Sosiaalipolitiikan palikat ovat hyvässä järjestyksessä hänen päässään, joten hän piirtää helposti laajan tilannekuvan suomalaisen sosiaalipolitiikan reunaehdoista.

Elefantit eivät pompi

Taustaselvityksiä tehneenä asiantuntijana Juho Saari on ahertanut pitkään paitsi sosiaali- ja terveysuudistuksen myös toisen ison järkäleen, sosiaaliturvauudistuksen aikaan saamiseksi. Toistaiseksi kaikki sote-yritykset ovat epäonnistuneet.

– Sikäli nyt on hyvä tilanne, että tiedetään kaikki ne vaihtoehdot, jotka ovat hallinnollisesti, perustuslaillisesti tai poliittisesti mahdottomia, Saari toteaa sotesta eikä vaikuta turhautuneelta.

Hänen mukaansa jäljelle on jäänyt kohtuullisen vähän erilaisia vaihtoehtoja ja sitä pohjaa istuva hallitus nyt rakentaa.

Saaren mukaan iso kysymys on, kestävätkö kuntien hermot. Paine tehdä jotain on purkautunut Päijät-Hämeessä, missä aiotaan perustaa yhteisyritys yksityisen puolen kanssa.

– Kunnat lähtevät liikkeelle aikaisemmin kuin ehkä valtio toivoisi, ja siitä saattaa tulla pitkäaikaisia jäykkyyksiä, jos uusia rakenteita joudutaan purkamaan ja vaihtamaan taas pian seuraaviin rakenteisiin.

Saari vertaa järjestelmiä elefantteihin. Nekään eivät paljon pompi ja niillä on pitkä muisti.

– Järjestelmät eivät myöskään kovin helposti sopeudu väestörakenteen tai työllisyysasteen muutokseen tai rakenteellisiin uudistuksiin.

Erityisen vaikea tilanne on ikääntyvissä pienissä maakunnissa. Saaren mukaan pitäisi vielä kerran miettiä, ovatko esimerkiksi Keski-Pohjanmaa ja Etelä-Savo väestöpohjaltaan liian pieniä rahoittaakseen sote-palvelut.

– Ymmärrän, että se on poliittisesti lukkoon lyöty, mutta voisiko niille löytyä toisenlaista toiminnallista ratkaisua, vaikka muoto eli maakunta säilyisi.

Rikkaat ja köyhät

Saari on tutkinut paljon köyhyyttä ja hän katsoo sosiaaliturvan uudistuksia paitsi keskiluokan myös kaikkein köyhimpien ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten näkökulmasta.

– Kun katsotaan, kuka maksaa kenellekin, niin köyhät ovat vaiheittain siirtyneet valtion piikkiin, Saari sanoo.

Näin on tapahtunut siksi, että tätä nykyä köyhin väki on yhä enemmän asumis-, työmarkkina- ja toimeentulotuen kaltaisien perusturvaetuuksien varassa elävää työikäistä väkeä ja heidän etuuksiaan maksaa ensisijaisesti valtio.

Toisaalta hän huomauttaa, että voidaan ajatella myös dynaamisesti, että investoinnit kansantalouteen ja julkiseen talouteen tuottavat kasvupurskahduksen, joka puolestaan lisää työllisyyttä. Mutta avoimessa kansantaloudessa ennakointi ei ole täysin suoraviivaista.

Sosiaaliturvauudistuksen reunaehtoihin kuuluu professorin mielestä myös keskiluokkaisten ihmisten alentuva halukkuus maksaa perusturvaetuuksista.

Poliitikot ovat myös hyvin tietoisia siitä, ettei vaaleja voi voittaa ilman 60-vuotiaiden tukea. Tällä ryhmällä on perusturvaetuuksiin nähden hyvä tuleva sosiaaliturvan taso, poliittista valtaa, kertynyttä omaisuutta ja yhä useampi perii omaisuutta vanhemmiltaan.

Saaren mukaan tyypillinen suomalainen perijä on 60-vuotias, sillä väestökehitys on johtanut neljän sukupolven yhteiskuntaan. On nuoria eläkeläisiä ja vanhoja eläkeläisiä.

Köyhät etäällä

Juho Saaren mukaan monet yhteiskunnalliset muutokset ovat johtaneet siihen, että meille on syntynyt sekä empatiakuilu että solidaarisuusvaje. Molemmat liittyvät suomalaisten vaurastumiseen ja elämän laadun paranemiseen.

Saari viittaa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksiin, joiden mukaan noin kaksi kolmannesta väestöstä voi oikein hyvin. Mutta osa ihmisistä jää kehityksessä takamatkalle.

– Kuinka empaattisia olemme heitä kohtaan, Saari kysyy.

– Mitä etäämmältä heitä katsomme, sitä stereotyyppisemmiltä he näyttävät. Kaukaa katsoen köyhä voi näyttää laiskalta, aloitekyvyttömältä ja päihdeongelmaiselta, vaikkei sitä olisi, emmekä halua maksaa heidän perusturvaetuuksiaan. Näin syntyy solidaarisuusvaje.

Saaren mukaan pyrkimyksenä on suojata ansiosidonnaisia etuuksia ja palveluja niille, jotka niitä maksavat. Se näkyy hyvin selvästi työttömyysturvassa ja kuntoutuksessa ja vähemmän selvästi sairausvakuutuksessa ja työterveyshuollossa.

– Meillä on kahden kerroksen väkeä eikä keskiluokkaisten intressissä ole enää näinä päivinä perusturvaetuuksien kohentaminen, koska he tietävät, etteivät itse tule koskaan näitä etuuksia käyttämään.

Vakuutusmalli pohdintaan

Saari tiivistää ihmisten köyhiin liittyvät asenteet kahteen pääteemaan: haluammeko maksaa lisää veroja, jotta köyhät saisivat hiukan lisää vai haluammeko veronkevennyksiä ja niiden ansiosta ehkä itsellemme yhteiskunnan palveluita täydentävän järjestelmän?

– Tämä puntarointi painaa rakenteellisesti yhteiskunnan siihen suuntaan, että sosiaali- ja terveyspoliittinen rakentaminen ja uudistaminen on vaikeaa. Keskiluokat osaavat usein käyttää etuuksia ja palveluja ja saavat niistä enemmän irti kuin haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset.

Saaren mukaan keskustelut tulonsiirroista noudattavat tuttua kaavaa. Hyväosaiset toteavat, että he ovat maksaneet jo veroissa ja maksuissa ja heillä on oikeus saada palveluita ja tulonsiirtoja.

– Omia rahoja ollaan valmiita käyttämään, jos siitä saa kotitalousvähennystä.

Saari muistuttaa, että useampaan kertaan 2000-luvulla on pohdittu hoito- tai hoivavakuutuksen paikkaa suomalaisessa sosiaaliturvassa. Olisi ratkaistava, kytketäänkö mahdollinen hoivavakuutus palvelu- vai tulonsiirtojärjestelmään. Eli olisiko se selkeästi vakuutus vai palvelujärjestelmää täydentävä etuus.

– Toinen kysymys kuuluu, milloin tämän kaltainen vakuutus laukeaa ja milloin se loppuu. Kumpikin liittyy ihmisen toimintakykyyn, jonka mittaaminen ei ole mitään eksaktia tiedettä. Esimerkiksi asumisolosuhteet vaikuttavat siihen suuresti.

Vaikeaa olisi myös määritellä koska palveluntarjoajalla on oikeus palauttaa asiakas julkisen järjestelmän piiriin. Vakuuttajan tulos syntyy vasta, kun vakuutuksen alku ja loppu ovat niin selviä, että niitä vastaan voidaan vakuuttaa.

Saaren mukaan tarvitaan myös riittävä vakuutuspohja. Aina on olemassa käänteisen valikoitumisen riski, että vakuutuksen ottavat vain ne, jotka sitä todennäköisimmin tarvitsevat ja silloin vakuutuksen hinta nousee hyvin korkeaksi.

– Tarvitaan paljon ihmisiä, jotka ovat hyväkuntoisia, että saadaan maksu riittävän alhaiseksi.

Vakuutuspohjainen malli on Saaren mukaan Suomessa vielä pohtimatta, mutta tulee väistämättä jossain vaiheessa eteen.

Mistä rahat?

Juho Saari muistuttaa, että sosiaali- ja terveyspolitiikka on ylivoimaisesti Suomen suurin bisnes. Sen menot ovat noin 70 miljardia euroa vuodessa ja suunta on ollut kasvava.

Järjestelmää olisi uudistettava, mutta miten. Siitä ei ole olemassa kansallista yhteisymmärrystä. Edellinen yritys oli kymmenisen vuotta sitten laajapohjainen Sata-komitea. Saaren mukaan sen agenda tyhjentyi, kun sen ohitse säädettiin laki takuueläkkeestä ja työnantajan kansaneläkemaksu poistettiin.

Myös yritykset sote-palvelujen järjestämiseksi kaatuivat. Oli kuntien yhdistymisiä ajanut Paras-hanke ja Jyrki Kataisen, kok., hallituksen rakennepoliittinen paketti. Eläkeuudistus saatiin aikaan, mutta muu uudistaminen jäi kesken.

– Istuvalla hallituksella olisi velvoite viedä sote-uudistus loppuun, ja myös sosiaaliturvan kokonaisuudistus eli sotu pitäisi saada hyvin liikkeelle. Entä saadaanko nämä kaksi putkea liittymään yhteen joko kotitalouksien tai järjestelmien tasolla, mikä tarkoittaisi maakuntien ja Kelan yhteistyötä?

Saari tunnustaa, että sosiaali- ja terveyspolitiikassa on historiallisesti keskitytty miettimään, mitä kaikkea hyvää ja lisää ihmisille on mahdollista antaa.

– Sosiaalipoliitikot ovat hyviä kakun jakajia, mutta huonoja kakun leipojia. Mutta käänne on jo tapahtunut ja yhä enemmän kiinnostaa kysymys, kuka maksaa kenenkin palvelut ja tulonsiirrot.

Hän kehottaa varautumaan jonkinlaisiin joustoihin sosiaalipalveluiden rahoittamisessa, mutta toteaa, ettei Suomessa juurikaan jousteta aikaisempien sopimusten kanssa.

– Työeläkkeissä on myös perustuslaillisia rajoitteita, mutta tulevaisuudessa voi olla syytä miettiä näitäkin asioita.

Murha, kapina ja suot

Juho Saaren kiinnostus 1950-luvun mielenmaisemiin on johtanut yllättäviltä kuulostaviin tutkimuskohteisiin, kuten Kyllikki Saaren murhaan. Saari on kahlannut läpi keskusrikospoliisin tutkimusaineiston ja valtavan määrän kansakuntaa kuohuttaneen murhan dokumentteja ja aikalaiskertomuksia.

– En pyri ratkaisemaan murhaa, vaan tutkin sitä aikansa yhteiskunnallisena ilmiönä. Miksi juuri tuo henkirikos oli niin merkittävä, että me muistamme sen yhä.

Sukelluksia 1950-luvulle ovat myös tuleva kirja Kalajoen kapinasta. Saari on syntyisin Kalajoelta. Myös siitä syystä heräsi kiinnostus vuoden 1953 markkinatanssien yhteydessä puhjenneeseen kapinaan, joka oli viimeinen suomalainen kansankapina, jossa ihmisiä tuomittiin kapinalainsäädännön perusteella.

Kolmas ajankohtainen viisikymmentäluvun luotaus on Saaren tutkimus suonraivausteknologiasta yhteiskunnallisena ilmiönä. Kymmenessä vuodessa Suomen suot aurattiin auki ja Saarta kiinnostaa, miten tämä tapahtui.

Professori takaa itselleen kirjoitusrauhan matkustamalla kesäisin pois Suomesta.

– Viime vuonna olin Edinburghissa, ensi kesänä menen Saksaan. Se on ainoa tapa, että pystyn irrottautumaan tästä kaikesta.

Tänä keväänä Saarelta ilmestyy myös ylisukupolvista huono-osaisuutta käsittelevä kirja Raskas perintö. Myöhemmin syksyllä ilmestyvät ainakin kirjat Kyllikki Saaresta ja hyvinvointivaltion tilasta. Kaksi muuta teosta odottaa vertaisarvioita.

Urahyppäys ministeriöstä professoriksi on ollut ilmeisen onnistunut. Saari arvelee olleensa sosiaali- ja terveysministeriössä niin korkealla kuin hänen osaamisellaan oli mahdollista päästä ja oppineensa valtavasti.

– Olen sielultani enemmän tutkija kuin hallintovirkamies. Minusta on mukavaa olla professori, Saari tokaisee.

Kuntalehti avaa joulun ja vuodenvaihteen aikaan valikoituja juttuja menneen vuoden lehdistä vapaasti luettavaksi verkossa.

Avatar
Merja Ojansivu
merja.ojansivu@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Erilaisia sote-uudistuksen vaihtoehtoja on kyllä arvioitu, mutta ei suinkaan kaikkia. Olennaisin puute on, ettei Pelkistettyä sotea ole noteerattu, vaikka se ylittäisi kaikki asetetut tavoitteet niin, ettei hallituksen esitys pärjää sen rinnalla yhdessäkään yksityiskohdassa – jos puoluepoliittiset tavoitteet unohdetaan. Se olisi siis täydellinen kokonaisratkaisu, jollaista poliitikot eivät halua uskoa olevan, koska se romuttaisi puoluepoliittisten etujen tavoittelun terveydenhuollosta. Nykyisillä eväillä hallituksella ei ole madollisuuksia muuhun kuin maakuntahallinnon luomiseen, joka ei suinkaan tarkoittaisi, että terveydenhuoltouudistusta olisi saatettu edes alkuun.

    Saari viittaa siihen, että julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto on supistusten edessä. Pelkistetyssä sotessa sellaiseen ole syytä, koska tarvittavat lisäresurssit saataisiin järjestelmän virtaviivaistamisesta. Siitä huolimatta palvelut sujuvoituisivat ja jopa valinnanvapaus olisi täydellinen. Vakuutuspohjaisen terveydenhuollon pohtimisellekaan ei jäisi enää mitään perustetta, sillä Pelkistetty sote hoitaisi kaiken kokonaisvaltaisesti vakuutusmaksuja paljon pienimmin kustannuksin.

    Pelkistetyssä sotessa ei olisi maakuntia eikä muitakaan täysin kiinteitä byrokraattisia raja-aitoja. Kun vielä suuntaus hajauttamiseen ja ennaltaehkäisyyn toisivat palvelut entistä lähemmäs ihmisiä, ikääntyminen tai väestöpohjakaan eivät tuottaisi ongelmia. Tällainen järjestelmä sopeutuisi myös helposti yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*