Korona
Jyväskylän kaupunki on ensimmäisenä suurista kaupungeista antanut 24.9. niin sanotun koronan laajenemisvaiheen maskinkäyttösuosituksen. Suositus on voimassa lokakuun loppuun asti. Maskeja tulee Jyväskylässä käyttää kaikissa julkisissa tiloissa. Lisäksi maskisuositus koskee myös erilaisia tapahtumia sekä sisä- että ulkotiloissa. (Kuva: Pixabay)

Jyväskylässä loppuviikon ja viikonlopun aikana ilmennyt laaja koronatartuntojen ryvästymä on nyt saatu lähes kokonaisuudessaan selvitettyä, Jyväskylän kaupunki tiedottaa.

Yksityistilaisuudessa tapahtuneesta joukkoaltistumisesta johtuen ilmeni viime viikon aikana yhteensä 50 tartuntaa ja karanteeniin on asetettu viikonlopun ja tämän päivän aikana noin 700 asukasta. 

Jyväskylässä on viikonloppuna testattu tiiviisti oireisia karanteeniin asetettuja henkilöitä.

Tänään on ilmoitettu tähän mennessä neljä uutta tartuntaa, jotka liittyvät tapahtumasta alkaneeseen tartuntaketjuun. 

Kaupungin eri toimialojen edustajista koostuva poikkeusolojen johtoryhmä kävi tänään läpi kokonaistilannetta. Vaikka tartunnan saaneita ja karanteeniin asetettuja on Jyväskylässä paljon, heidät on nyt määrätty kotikaranteeneihin.

– Terveydenhuolto voi siten siirtyä seuraavaan vaiheeseen, jossa kotikaranteenissa olevia tartunnalle altistuneita henkilöitä testataan nyt pienistäkin oireista, jotta mahdolliset jatkotartunnat saadaan nopeasti terveydenhuollon tietoon. Näin myös jatkokaranteenit saadaan kohdennettua tehokkaasti ja tartuntojen leviäminen pysäytettyä, kaupungin tiedotteessa todetaan.

Jyväskylän kaupungin ylilääkäri Johanna Tuukkanen sanoo, että kyseistä tartuntarypästä lukuun ottamatta tilanne on Jyväskylässä  mennyt kahden viime viikon ajan parempaan suuntaan.

– Koko viime viikon ja koko viikonlopun ajan on väestöä testattu normaalisti. Jos laajaa tartuntatapausta ei huomioida, meillä ilmeni viime viikolla viisitoista positiivista tapausta. Noin puolet tartunnoista liittyi aiempiin tartuntaketjuihin. Kokonaisuudessaan tartuntaketjujen alkuperästä on terveydenhuollon tiedossa 87 %.  Laajoja, alkuperältään tunnistamattomia tartuntaketjuja ei Jyväskylässä siten ole liikkeellä, Tuukkanen sanoo tiedotteessa.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*