Kuva: Ville Miettinen

Yksityissairaala HYKSin Oy:n toimitusjohtaja Janne Aaltonen kritisoi Kauppalehdessä Aalto-yliopiston taannoisen sote-tunnuslukuvertailun pohjalta tehtyä päätelmää, että jos kaikki toimisivat kuten tehokkain, voitaisiin säästää tietty summa sote-kuluissa.

– Yhtä mielekästä olisi arvioida, kuinka paljon Suomen bruttokansantuote nousisi, jos kaikki yritykset toimisivat kuten parhaiten pärjäävät, Aaltonen kirjoittaa.

– Toimijoiden välillä on eroja ja tulee aina olemaan. Se on myös kaiken kehittämisen lähtökohta: huonoimmat haluavat saavuttaa parhaimmat ja parhaat pysyä parhaimpina.

Aaltosen mukaan palvelusektoreita ei voi arvioida vertaamalla vain tuottajien välisiä kustannuksia.

– Pitää tuntea myös palvelujen saatavuus, laajuus, laatu ja vaikuttavuus. Palveluja ei pääsääntöisesti tuoteta kustannusten aikaansaamiseksi, jolloin ensisijaisena vertailukriteerinäkään ei voi olla niiden kustannukset.

Janne Aaltosen kirjoitus Kauppalehden verkkosivuilla

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*