Kuva: Pixabay

Sote-uudistus voi lisätä valtion kustannuksia jopa runsaat miljardi euroa vuodessa, arvioi Kuntaliiton kuntatalouden apulaisjohtaja Reijo Vuorento. Kymmenessä vuodessa lisäkustannukset olisivat siis 10 miljardin euron luokkaa. Sote-uudistuksen alkuperäisiin tavoitteisiin kuului kustannusten kasvun hillintä kolmen miljardin euron edestä 10 vuoden aikana.

Vuorento julkaisi perjantaina muistion, jossa hän erittelee lisäkustannuksiin vaikuttavia tekijöitä.

Valtion kustannusten kasvua selittävät Vuorennon mukaan valtion rahoitusvastuun kasvu Kela-korvauksiin verrattuna, työterveydenhuollon sairaanhoidon korvaaminen sote-järjestelmällä, palkkakustannusten nousu ja sairaalainvestointien korkokustannusten kasvu.

– Keskeisenä muutoksena on, että merkittävä osa terveydenhoidon Kela-korvauksista muuttuu sote-järjestelmän mukaiseksi tueksi. Sama koskee myös työterveyshuollon ja sote-järjestelmään liittyvän tuen yhteensovittamista. Lisäksi mitä ilmeisimmin sote-uudistus lisää terveyspalvelujen kysyntää ja volyymia, mitä ei kaikilta osin ole voitu ottaa huomioon. Myös asiakasmaksulakia koskeva hallituksen esitys on tätä kirjoittaessa vielä antamatta, Vuorento kirjoittaa.

Toteutuessaan uudistuksella voisi olla dramaattinen vaikutus kuntatalouteen, Vuorento ennakoi.

– Mitä ilmeisimmin kunnille suunnattava valtion tuki on merkittävä osa julkisen talouden tasapainottamista jatkossa. Pahimmillaanse johtaa merkittäviin kuntien veronkorotuspaineisiin ja sopeutustoimenpiteisiin samalla kun kuntien mahdollisuudet vastata kasvaviin investointipaineisiin heikkenevät.

Reijo Vuorennon muistiosta käydyssä Twitter-keskustelussa viikonloppuna asiaa pohtivat muun muassa valtiovarainministeriön budjettineuvos Tero Tyni, Uudenmaan sote-muutosjohtaja Timo Aronkytö ja Kelan tutkimusprofessori Hennamari Mikkola.
Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*