10.000 asukkaan Muuramessa päätettiin ottaa sosiaali- ja terveyspalvelut kymmeneksi vuodeksi omiin käsiin. Ratkaisuksi valittiin eroaminen Jyväskylän terveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta (JYTE) ja sote-palvelujen siirtäminen kunnan täysin omistaman osakeyhtiön huomaan vuoden 2016 alusta.

– Näiden sote-päätösten aikaikkuna sulkeutuu 13.3., jolloin sote-järjestämislakia käsitellään eduskunnassa ja tilanne tullaan jäädyttämään. Meillä on siihen mennessä perustettuna oma yhtiö, joka hoitaa tulevaisuudessa sote-palvelut. Kilpailuttaminen ei olisi tällä aikataululla ollut mahdollista, kunnanjohtaja Ari Ranta-aho myöntää.

Sote-palvelujen yksityistäminenkin oli asioita valmisteltaessa keskusteluissa, mutta lopulta päädyttiin ottamaan sote omiin käsiin. Ratkaisun taustalla on valtiovallan toimien ohella myös tyytymättömyys ja kyvyttömyys vaikuttaa päätöksiin, joita isossa Jyten organisaatiossa tehdään.

– Uskomme oman mini-soten kautta pystyvämme hoitamaan laadukkaat ja edulliset palvelut kuntalaisille. Nyt olemme olleet mukana Jytessä, jossa Jyväskylä isäntäkuntana hoitaa asiat ison organisaation toimintamallilla, joka ei ole näkemyksemme mukaan niin joustava kuin pienen kunnan toiminta. Välillä tuntuu, että olemme olleet vain junassa mukana, ilman vaikutusmahdollisuuksia, Ranta-aho lataa.

Ensimmäisten laskelmien mukaan Muuramen kunnan sote-palvelut olisi osana suurta sote-aluetta tullut maksamaan ylimääräistä neljä miljoonaa euroa vuodessa. Nyt tehdyllä ratkaisulla kunnassa uskotaan palvelujen säilyvän ja niiden tuottamishinnankin olevan kohdallaan.

– Harmittaa, että valtiovalta määrää ylhäältä mahtikäskyllä, miten meidän asiat pitää hoitaa. Tuollaisilla päätöksillä viedään pohja pois kaikelta siltä työltä, mitä kunnissa on tehty. Sellaista menettelyä ei voida hyväksyä. Se on väärin kuntalaisia, kuntaa ja sen päättäjiä kohtaan, Ari Ranta-aho moittii.

Muurame yhtiöittää sote-palvelut

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*