kuva: Sonja Eloranta
Osallistuminen varhaiskasvatuksen palveluihin on noususuunnassa Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Tuore selvitys kertoo, että osallistuminen varhaiskasvatuksen palveluihin on noususuunnassa Suomen suurimmassa kaupungeissa. Niin sanotuissa kuutoskaupunkien eli Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun varhaiskasvatusikäisistä lapsista 79,2 prosenttia oli varhaiskasvatuksessa ja kerhotoiminnassa vuonna 2018.

Osallistuminen varhaiskasvatuksen palveluihin on noussut 8,2 prosenttiyksikköä viimeisten 16 vuoden aikana. Perhepäivähoidon osuus on laskenut, ja yksityisen varhaiskasvatuksen osuus noussut.

Iältään 4–6-vuotiaiden osallistumisaste varhaiskasvatuksen palveluihin ja kerhotoimintaan oli kuutoskaupungeissa 2018 keskimäärin 95,3 prosenttia. EU:n asettama tavoite 4-6-vuotiaiden lasten osallistumisasteesta on 95 prosenttia.

Varhaiskasvatusikäisen väestön kasvu kuutoskaupungeissa selittyy pääosin vieraskielisen väestön kasvulla. Väestörekisteritietojen mukaan kuutoskaupunkien varhaiskasvatusikäisistä 18,7 prosenttia oli vieraskielisiä vuoden 2018 lopussa. Osuus on noussut keskimäärin 9,4 prosenttiyksikköä viimeisen 10 vuoden aikana.

Varhaiskasvatusjärjestelmän kokonaiskustannukset olivat kuutoskaupungeissa vuonna 2018 yli 1,1 miljardia euroa. Kokonaiskustannukset kasvoivat Vantaalla 6,5 prosenttia, Turussa 3,7 prosenttia, Helsingissä, Tampereella ja Oulussa 3,6 prosenttia ja Espoossa 2,6 prosenttia.

Selvitys kuuden suurimman kaupungin varhaiskasvatuksen palveluista ja kustannuksista vuonna 2018

 

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*