Tuomas Pöysti piti tiistaina sote-uudistuksen tilannekatsauksen vastuuvalmistelijoille. (Arkistokuva: Henri Salonen)

Kunnille ei ole tulossa sosiaali- ja terveydenhuollon tuotantovastuuta tulevassa rakenneuudistuksessa, vahvisti alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Kuntatalolla tiistaina sote- ja maakuntauudistuksen vastuuvalmistelijoiden tapaamisessa.

– Emme ole ottamassa lainsäädäntöön kuntien oikeutta tuottaa [palveluja] ainakaan tässä vaiheessa, Pöysti sanoi.

Pöysti sanoi myös pitävänsä suurten kaupunkien irtautumista huonona ideana. Keskustelu kaupunkien roolista on jatkunut, vaikka hallituksen linjana on alusta asti ollut, että sote irtoaa kunnasta. Keväällä sisäministeri Paula Risikko, kok., väläytti kunnille tuottajaroolia uudistuksen siirtymäaikana, ja oppositiopuolue SDP on toistuvasti vaatinut kunnille tuottajan roolia.

Kuuden suurimman kaupungin, Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Turun ja Oulun edustajat tapasivat eilen perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon, kesk., ministerin kutsusta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Saarikko haluaa kuulla kuusikon lisäksi myös seutukaupunkien edustajien näkemyksiä sote-uudistuksen tilanteesta.

Saarikko: Hallituksella velvollisuus perustella paremmin

Ennen tiistain tapaamista Saarikko luonnehti Kuntalehdelle kyseessä olevan lähinnä keskustelun ylläpitäminen kaikkien osapuolien kanssa.

– On hyvä puida, mikä kuntien rooli tulee jatkossa olemaan. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vahva painoarvo ja velvoite jää tulevaisuuden kuntiin, vaikka varsinaisena tehtävävastuuna se siirtyy maakuntiin, järjestäminen ja tuottaminen, Saarikko sanoi.

Saarikon mukaan perustuslakivaliokunnan lausunnon maininta kaupunkien roolista velvoittaa hallitusta perustelemaan paremmin ratkaisunsa. Muutosta aiempiin tuottajalinjauksiin ei ole Saarikonkaan mukaan luvassa. Hän pitää palvelutuotantoa monimuotoisena kysymyksenä.

– Pitää muistaa, että perustuslakivaliokunta ei edellyttänyt hallitusta tekemään tähän muutosta. Se ikään kuin vain mainitsi ja kommentoi asiaa.

– Itse pidän sitä vahvana velvoitteena hallitukselle perustella, miksi tähän ratkaisuun on päädytty, ja toisaalta korjata omaa suhtautumistamme myös retorisesti siihen, että kuntien rooli ja se tehtävä joka niille jää isossa hyvinvoinnin kuvassa olisi jatkossa painokkaampi osa sen lisäksi että valmistelemme vimmalla maakuntien konkreettista järjestämisen vastuuta näissä palveluissa, Saarikko sanoi.

Annika Saarikko Kunta.tv:n haastattelussa: 

 

Lyly: Koulujen sosiaalipalvelut kunnille

Tampereen pormestarin Lauri Lylyn mukaan sote-palvelun tuottamista käsiteltiin Saarikon kanssa keskustellessa, erityisesti rajapintapalvelujen osalta. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi koulujen osana toimivat sosiaalipalvelut.

– Meillä on näkemys, että esimerkiksi sosiaalipalvelut koulun yhteydessä voisivat olla kunnan tuottamisvastuulla. Rajaviiva ei ole vielä ihan selkeä.

Keskustelua herätti myös, miten kokonaisuus toteutetaan, kun valtava määrä työntekijöitä siirtyy maakunnan palvelukseen.

Sovala: Maakunnan voitava päättää yksityisen volyymista

Uudistuksen valmistelijoiden tapaamisessa Uudenmaan maakuntauudistuksen muutosjohtaja Markus Sovala piti ratkaisevana uuden valinnanvapauslakiesityksen kannalta sitä, että maakunta saa päättää itse, kuinka paljon se käyttää yksityistä palvelutuotantoa.

– Jos maakunnalle tulee ilmoitusasiana, montako kymmentä prosenttia asiakkaista katoaa [uudistuksen tullessa voimaan], tulee taloudellinen konkurssi ja toiminnallinen kaaos, Sovala sanoi.

Lainvalmistelua johtavan sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikön Kirsi Varhilan mukaan maakunnan palveluverkosta päättää maakunta.

Myös ministeri Saarikko sanoi Kuntalehdelle pitävänsä ”väistämättömänä”, että maakunta saa itse arvioida, miten omassa palveluverkossa erilaista tuotantoa tarvitaan.

– Itse malliin, sen ollessa kuumimmassa valmistelussa, ja maakuntien rooliin itse valita, en voi ottaa kantaa, koska kokonaisuus on vielä virkavalmistelussa ja sitten vielä poliittisessa harkinnassa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*