Ikäerottelu on yhteiskunnan toiminnan ja talouden kannalta epäfunktionaalista, sanoo professori Marja Jylhä. (Kuva: Ville Miettinen)

Yhteiskunnan mekanismit, jotka sulkevat vanhat ihmiset pois tietyistä asioista, pitäisi perata perusteellisesti, sanoo gerontologian professori Marja Jylhä Tampereen yliopistosta.

Jylhän mukaan ikäsegregaatio ilmenee pahimmillaan niin, että tietyn ikärajan ohittaneilta viedään täysi yhteiskunnan jäsenyys, osallistuminen ja vakavasti ottaminen.

– Pitäisi katsoa, missä asioissa asetetaan ikärajoja ja miten voidaan avata iästä riippumatta ihmiselle oikeita mahdollisuuksia, Jylhä sanoo.

– On haitallista ajatella, että 65-vuotiaat ovat ikään kuin poissa pelistä, eikä heitä kannata kovin vakavasti ottaa, ja että parempi kuin harrastavat vain jotain vanhusten huviasioita.

Hallituksen suunnittelema muutos, jossa yli 75-vuotiaat vammaiset eivät saisi palveluja lakisääteisesti vaan ne muuttuisivat harkinnanvaraiskiksi, on Jylhän mielestä huikea esimerkki suoranaisesta ikäsyrjinnästä.

Hän ei pidä uskottavana selitystä, että palvelujen saanti yli 75-vuotiaille turvataan muiden lakien perusteella.

– Siinä on vähän sellainen idea, että vanhan kuuluukin olla huonossa kunnossa, kun on toimintakyvytön, eikä sitä siinä asiassa tarvitsekaan auttaa, vaikka huonokuntoisuus olisi tullut elinikäisestä vammasta.

– Se on hyvin kummallinen laki. Se on käytännössä kummallinen ja lisäksi sillä on iso haitallinen symboliarvo: se viestittää, että voimme heikentää palveluja siinä vaiheessa kun ihminen täyttää 75.

Ikäintegraatio tarkastelee
iän perusteella erottelua

Yhteiskunnan mekanismien perkaaminen liittyy ikäintegraation käsitteeseen, joka on ikäsegregaation vastakohta ja jota Jylhä pohtii puheenvuoroissaan ja tutkimuksessaan.

Se on ajattelutapa, jossa kysytään kriittisesti, kuinka monessa asiassa ja kattavasti ihmisiä kannattaa erotella iän mukaan yhteiskunnassa.

Ikäintegraatiolla voidaan hälventää rakenteellista ja kulttuurista viivettä, joka väestörakenteen muutoksen ja yhteiskunnan toimintojen ja käytännön muutoksen välillä on.

Käytännöt ja ajattelutavat eivät ole muuttuneet samaa tahtia kuin yli 65-vuotiaiden määrä on reippaasti noussut ja heidän toimintakykynsä on oleellisesti kohentunut.

– Yhteiskunnat eivät ole oikein tajunneet, miten iso väestörakenteen muutos on, ja kuinka iso asia yhteiskunnalle on eliniän piteneminen. Sitä tarkastellaan huoltosuhteen tai hoivan tarpeen kannalta, mutta ei ymmärretä miten fundamentaalinen asia se todella on monella muullakin tavalla.

Säädösten vanhentuneisuuden ohella ikäintegraatiota jarruttaa ihmisen mieleen piintynyt ajattelumalli.

Esimerkiksi mielipidekyselyissä saatetaan sivuuttaa yli 75-vuotiaat, mutta silti niiden sanotaan edustavan koko kansaa, Jylhä ihmettelee.

– Ainakin 75-85-vuotiaat ovat pääosin erinomaisen kykeneviä vastaamaan ja toimimaan.

Toinen esimerkki löytyy paljon nuoremmasta ikäluokasta. Työtä ilman jääneen 50-vuotiaan voi olla erittäin vaikea työllistyä. Kun tähän reagoidaan viittaamalla henkilön ikään ja lausahtamalla ”nuorille tulee antaa mahdollisuuksia” tai ”onhan se nyt luonnollista…”, luonnollistetaan ikäsegregaatiota, Jylhä sanoo.

– Ne kertovat että tällaiset suhtautumistavat ovat tulleet itsestään selviksi. Siksi niitä kannattaa avata ja niistä kannattaa puhua. Että ne kyettäisiin kyseenalaistamaan.

Ikäajattelu heijastuu
vanhusten hoitoon

Tietynlaista häivähdystä ikäsyrjinnästä voi nähdä myös vanhusten hoidossa. Vaikka lasten hoitamisessa on omat ongelmansa eikä vanhojen ja lasten rinnastaminen ole tarkoituksenmukaista, Jylhän mielestä ei voi välttyä tunteelta, että vanhan ihmisen ihmisarvo on vähäisempi kuin nuoren ihmisen ihmisarvo.

– Monissa asioissa, esimerkiksi ongelmat hoitopaikoissa tai kotona yksin asuvien muistisairaiden oloissa, tuntuu että jos tilanne olisi nuoremmalla tai lapsella, sitä ei kerta kaikkiaan sallittaisi, mutta vanhuudessa se tuntuu siedetyltä.

Jylhä myös ihmettelee vaihtelevaa tapaa, jolla vanhusta kuunnellaan hoitopaikan linjaamisessa. Tämä johtuu ainakin osaksi kotona hoitamisen suosimisesta. Vanhuksen vaatimukseen saada olla kotona saatetaan myöntyä vetoamalla siihen, että ”vanhuksen tahto on laki”.

– Mutta jos hän on sitä mieltä että hän ei siellä pärjää ja hän haluaisi muuttaa hoitopaikkaan, silloinhan se ei ole laki ollenkaan vaan ajatellaan että hän ei ole kykenevä arvioimaan tilannettaan oikein, Jylhä näkee.

Toiminnan muututtava ensin

Marja Jylhä muistuttaa, että osallistumisen ja täyden kansalaisuuden esteiden raivaaminen on taloudellisesti kannattavaa.

– Jos vanhat ihmiset jäävät kotiinsa ja tuntevat että heitä ei haluta, sillä on nopeasti vaikutuksia terveyteen ja avun tarpeen kasvuun.

– Mutta jos ymmärretään että jyrkkä ikäerottelu on yhteiskunnan toiminnan ja talouden kannalta epäfunktionaalista, siitä on selviä haittoja, silloin sitä ehkä osataan ryhtyä purkamaan.

Jylhä sanoo uskovansa lainsäädäntöön. Ikäintegraation edistämisessä tulisikin hänen mielestään ensin käydä tarpeettomasti syrjivät säädökset läpi ja karsia ne pois.

– En oikein usko suoraan asenteiden muutokseen, uskon toiminnan muutokseen. Kyllä ne asenteet sieltä perässä tulevat.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*