Kuva: Sonja Eloranta
KT Kuntatyönantajien tavoitteena on mahdollistaa kuntien ja kuntayhtymien määräysvallassa olevien osakeyhtiöiden, osuuskuntien ja säätiöiden jäsenyys KT:ssa, sanoo Markku Jalonen.

Kuntatyönantajajärjestö KT pysyy Kuntaliitossa.

Maakuntien toteutuessa järjestöstä olisi tullut myös maakuntien valtakunnallinen työnantajaorganisaatio. Sellaisena se ei olisi voinut enää olla Kuntaliitossa. Sote- ja maakuntauudistuksen kaatuminen tarkoittaa, että KT:ta koskevat muutokset jäävät toteutumatta.

– Nyt KT:n tilanne pysyy ennallaan kaikilta osin, sillä lakia ei ole muutettu, KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen sanoo.

– Nykyinen lainsäädäntö on voimassa ja kuntien työmarkkina-asiat pysyvät ennallaan.

Maakuntalain muutoksen seurauksena järjestöstä olisi tullut Kunta- ja maakuntatyönantajat KT, johon sen nykyisin Kuntaliitossa työskentelevä henkilöstö olisi siirtynyt.

Kunta- ja maakuntatyönantajien jäseneksi olisivat liittyneet kunnalliset ja maakunnalliset työnantajat, mutta myös kuntien ja maakuntien määräysvallassa olevat yritykset ja säätiöt olisivat voineet olla uuden järjestön jäseniä.

Jalosen mukaan järjestöä koskevan lain uudistamiselle on edelleen tarvetta, sillä nykyinen lainsäädäntö on peräisin vuodelta 1993.

– Siinä tehtävät eivät ole ajan tasalla, vaan ne on määritelty hyvin suppeasti. Tavoitteena on mahdollistaa kuntien ja kuntayhtymien määräysvallassa olevien osakeyhtiöiden, osuuskuntien ja säätiöiden jäsenyys KT:ssa.

Avatar
Milka Valtanen
toimitus@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*