Kunnat maksavat nyt puolet niiden työttömien työmarkkinatuesta, jotka ovat olleet työttöminä 500 päivää yhtäjaksoisesti. Ensi vuoden alusta määräaika lyhennettäisiin 300 päivään.
Kuusi suurinta kaupunkia Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Oulu ja Turku vaativat torstaina lähettämässään vetoomuksessa, että hallitus harkitsisi päätöstä uudelleen ensi viikon kehysriihessä.
Sotii tehtävien
vähentämistä vastaan
Johtajien mukaan muutos lisää kuntien taloudellisia vastuita ja lisäisi tehtäviä, mikä sotisi hallituksen rakennepaketissaan sopimia periaatteita vastaan.
Erja Lindberg, työllisyyden kuntakokeilun pääsihteeri Kuntaliitosta on samaa mieltä:
– Kuntaliitto on ilman muuta sitä mieltä, että tämä asia pitäisi miettiä uudelleen. Kuntien on nyt vaikeaa välttää toimenpiteillään vastuuta työmarkkinatuen maksamisesta. Keinoja ovat vain kuntouttava työtoiminta tai palkkatuki. Mutta kun monessa kunnassa on YT-neuvotteluita tai lomautuksia, kuntakaan ei itse voi palkata ihmisiä palkkatuettuun työhön, Lindberg kertoo.
– Hallituksen esitys on kyllä ristiriidassa kuntien velvoitteiden vähentämisen kanssa, hän jatkaa.
Uusi raja koskisi
nuorempia ja koulutetumpia
Ainoa kuntien oma palvelu, jolla voi alentaa työmarkkinatukimaksuja, on kuntouttava työtoiminta. Mutta se sopii huonosti näille uusille 300-500 päivän työttömille, jotka ovat useimmiten nuorempia ja koulutetumpia kuin yli 500 päivän työttömät. Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu kuntoutuksen ja moniammatillisen avun tarpeessa oleville työttömille ja nämä uudet työttömät eivät kuulu siihen joukkoon, Lindberg pohtii.
Muutos koskisi pahimmin rakennemuutosalueita, joissa työttömyys pitkittyy työpaikkojen puutteen takia tehtaiden pantua luukut kiinni.
Yhtälö on vaikea, kun resurssit vähenevät samalla, kun pitkäaikaistyöttömyys kasvaa.
– Työttömyys aiheuttaa vakavia seurauksia, jotka koskevat koko lähiympäristöä. Mitä pitempään työttömyys kestää, sitä vaikeampaa on palata työelämään. Yli 50-vuotiaille se on kaikkein vaikeinta: heidän työttömyysjaksonsa ovat huomattavasti pitempiä kuin nuorten. Myös kohtaanto-ongelma on suuri: vaikka työttömät eivät työllisty, avoimiin työpaikkoihin ei löydy työntekijöitä. Se on haaste koulutukselle. Lisäksi on seutuja, joissa ei ole työtä tarjolla. Pääkaupunkiseudun tilanne on toinen kuin Pohjois- ja Itä-Suomessa, Lindberg puntaroi.
Avatar
Veli-Pekka Leskelä​
veli-pekkaleskel@fake.kunta.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*