Kuntaliiton kehityspäällikkö Tanja Rantanen ei yllättynyt
keskiviikkona julkaistun ikäihmisten verkkopalveluiden käyttöä luotaavan tutkimuksen
tuloksista. Suuri osa ikäihmisistä ei verkkopalveluja hyödynnä.

 Palvelujen ja
laitteistojen kova uusiutumistahti pudottaa osan tietotekniikkaa käyttävästä
vanhemmasta väestä kehityksen rattailta. Verkkopalvelujen käyttö koetaan usein monimutkaiseksi
ja vaikeaksi. Tämä ei ole pelkästään vanhusväestön ongelma.


 – Helppokäyttöisyys
palvelee kaikkia käyttäjäryhmiä. Julkiset palvelut ovat monimutkaisia ja kun
niitä viedään verkkoon, ovat ne edelleen monimutkaisia. Palvelujen
kehittämisessä pitää kiinnittää huomioita käytettävyyteen ja hyödyntää käyttäjälähtöistä
kehittämistä, jolloin käyttäjät otetaan mukaan suunnitteluun ja kehittämiseen,
Tanja Rantanen arvioi.

Pelkästään verkkopalveluiden varaan julkiset palvelut
eivät voi kuitenkaan rakentua.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pitää saada
myös valita elämä ilman älypuhelinta tai tietokonetta, joten vaihtoehtojakin on
oltava, Rantanen jatkaa.

 

Taitoa ja tietoa löytyy

 

Asiantuntija muistuttaa, että varttuneemman väen joukossa
on todella taitavia tietotekniikan käyttäjiä.

– He saattavat kirjoittaa blogeja, olla aktiivisia
erilaisissa sosiaalisen median verkostoissa ja soitella sujuvasti
tietokoneeltaan tai tablet-laitteeltaan sukulaisille ja ystäville. Ehkä heitä
voisi vielä entistä enemmän aktivoida mukaan ikätoveriensa opastamiseen ja
innostamiseen, Tanja Rantanen pohtii.

Tietoa ja
opastusta palveluista löytyy kirjastoista ja kuntien yhteispalvelupisteistä. Rantasen
mielestä juuri tarjolla olevilla tukipalveluilla on ratkaiseva merkitys siihen,
kuinka verkkopalveluja lähdetään eri ikäryhmissä hyödyntämään.

– Yksittäisen palvelujen sijaan kiinnittäisin huomioita
sähköisten palvelujen tukipalveluihin. Esimerkiksi Tampereen Kotitori on
neuvonta- ja palvelupiste, joka auttaa ihan palvelutarpeen arvioinnista aina
palvelujen käyttämiseen ja niiden välittämiseen asti. Vantaalla on
yhteispalvelupisteen ohessa Seniori-info, Eksotella IsoApu-palveluneuvontapiste
ja näitä vastaavia on monissa kaupungeissa ja kuntayhtymissä, Kuntaliiton
kehittämispäällikkö Tanja Rantanen luettelee.

Linkki Kuntalehden keskiviikon uutiseen aiheesta

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*