Kuva: KHO

Sähköpostisuodatin kävi kalliksi Viitasaaren kaupungille, kun kaupunki otti vastaan tarjouksia päiväkodin rakennusurakoista. Markkinaoikeus määräsi tuoreessa tuomiossaan Viitasaaren kaupungin maksamaan Rakennus K. Karhu Oy:lle hyvitysmaksuna 50 000 euroa, koska se oli hylännyt yhtiön tarjouksen myöhästyneenä. Kaupungin maksettavaksi tuli myös rakennusyhtiön 4000 euron oikeudenkäyntikulut.

Hylätty tarjous olisi ollut 197 000 euroa edullisempi, kuin nyt hyväksytty. Tapauksessa kyse oli Marjametsän päiväkodin rakennusurakasta, josta oli julkaistu kansallinen hankintailmoitus syyskuun lopulla 2016. Urakkakilpailun voittanut tarjous oli lähes 1,7 miljoonaa euroa.

Kaupungin käytössä oli sähköpostien ja haittaviestien suodatusta varten ulkopuoliselta palveluntarjoajalta hankittu SecMail-palvelu. Järjestelmä aiheutti tarjouksen sisältäneelle sähköpostiviestille yli puolen tunnin tarkastusviiveen, jonka vuoksi valittajan ja kahden muun yhtiön tarjous saapui hankintayksikköön vasta määräajan umpeuduttua. Tarkastusviiveestä ei etukäteen kerrottu hankintailmoituksessa.

Tarjouksia käsitellessään Viitasaaren tekninen toimi katsoi tarjousten saapuneen myöhässä ja jätti ne ottamatta huomioon. Kaupungin mukaan valittajan jättämä tarjous ei ollut myöskään jättövaiheessa täydellinen, joten sen ajoissa saapumisella ei olisi ollut vaikutusta hankinnan lopputulokseen.

Markkinaoikeus oli toista mieltä ja mätkäisi muhkean laskun hitaasta sähköpostin suodatuksesta. Kaupungin toiminnasta valittanut rakennusliike haki yli 113 000 euron hyvitysmaksua. Päätöksestä voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Markkinaoikeuden päätös kokonaisuudessaan

 

Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jaa artikkeli
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Ilmoitus